2009/01/17

What kind of bride will you be?

Hassua, että kolmenkin eri kaveripariskunnan kanssa on tullut keskusteltua heille tärkeästä tilaisuudesta viimeisen vuorokauden aikana. Kaikki kuusi henkilöä kun sanovat tahdon vielä ennenkuin kesä 2009 vaihtuu syksyksi. Itse olen kaaso yksissä häissä, ja kaikenlainen hääbuumi tarttuu minuun vähän turhankin tehokkaasti. Ja mikäs sen mukavampaa, kun selata netissä toinen toistaan täydellisempiä pukuja!




Lähinnä kokeilin onneani erilaisilla hakusanoilla. Nimekkäiden muotisuunnittelijoiden hääpuvut jätin kokonaan pois laskuista. Ne ovat yleensä tyyliltään hyvin klassisia, tai vaihtoehtoisesti liian omituisia (joskin Carrie-morsmaikun Vivienne Westwoodin suunnittelema puku kelpaisi kyllä!), ja ennenkaikkea tavoittamattomissa. Puvun pitäisi lisäksi olla minun näköiseni, toisinsanoen minun suunnittelemani. Virikkeitähän voi toki hakea vaikka mistä.

Hakusanoilla prom ja dress löytää kasan jenkkiläisiä sivustoja, jotka kaikki ovat valmiina täyttämään teinitytön unelman. Yhdysvalloissa Senior Prom on viimeistä vuottaan lukiossa viettävien kohokohta. Joissain kouluissa järjestetään myös Junior Prom. Kuten elokuvista ja sarjoista olemme saaneet oppia, valitaan tanssiaisissa myös Prom King ja Queen - yleensä koulun suosituimmat oppilaat. Meininki on siis täysin toisenlaista verrattuna meikäläiseen traditioon, Wnahojen Tansseihin. Joskin molempiin saa uppoamaan rahaa useita satasia.

Anyway, Prom-pukuja löytyy jos jonkinlaista. Prinsessa-lookia himoitsevalle löytyy kimalletta ja tyllihelmoja, hillitympää hakevalle A-linjaisia ja kellohelmaisia iltapukuja. Myös enemmän klubille sopivia bilemekkoja löytyy. En tiedä, miten tarkat säännöt kouluissa on helman pituudesta. Periaatteessa Promin pukukoodi on kuitenkin tumma puku.

Olen jo miettiny tulevaa kaason mekkoani ja piirtänyt siitä yhden suttuisen luonnoksen. Sen on ehdottomasti oltava olkaimeton ja siinä on oltava pallomainen helma. Tällaisia virikkeitä löysin:



01 Voin kuvitella morsiamen haukkovan henkeään mikäli hän tätä lukee - miksi sen piti valita neonpinkki mekko jossa on iso rusetti?? Malli on tässä aika pitkälle sitä mitä haen. Värin ja ison rusetin voi kuitenkin unohtaa. Vaikka pinkki on lemppareitani, ajattelin pysyä häiden teemavärien linjalla - tummanruskeaa, vaaleaa lilaa ja luonnonvalkoista.

02 + 03 Näissä mekoissa yhdistyy pallohelma ja rinnan alle haluamani kiristysnauha. Tyyliltään ovat kuitenkin hitusen liian 'arkisia' ajatellen parhaan ystävän häitä. Lisäksi helmat kohoavat turhan ylös. Viime kesänä Suomenlinnassa tuli nähtyä yksi häävieras (kaaso?), jonka tunikamaisen mekon helmat olivat jo valmiiksi hyvin ylhäällä, puhumattakaan niihin tarttuneesta tuulesta. Sinänsä sähkönsininen puku oli upea ja rohkea valinta.



04 Näissä on ihanan pallomainen helma! Rypytyskin näyttää yllättävän hyvältä, vaikka en itse moista haluaisikaan. Pallohelman ongelma on nimenomaan se, että ollessaan liian pitkä se läsähtää. Onneksi olen lyhyenläntää sorttia, joten helma ehkä pysyy ruodussa vaikka peittäisikin polveni.

05 Tämä hipoo jo täydellisyyttä :) Malliltaan, ei niin väreiltään tai materiaaleiltaan. Olkaimeton, leveä vyö, pallohelma. Vaikka haluaisinkin oman pukuni olevan todennäköisesti taftia, hehkuu tämä nimenomainen yksilö keveyttä ja vaatimatonta glamouria.

06 Ilman ässää hihassa ei saa ikinä lähteä liikenteeseen. Mikäli kyllästyn pallohelmaideaan, voisi tämänkaltainen puku tulla myös kyseeseen. Yksinkertainen, mutta leikkaus ja helman rypytys tekee mekosta silti mielenkiintoisen. Ehkä päädyn sittenkin tähän!

Sitten morsiuspuku-unelmiin :)



07 Selaillessani eri pukuja läpi törmäsin jatkuvasti tämän hetken ilta- ja morsiuspukutrendiin - jänniin rypytyksiin. Ne näyttävät yllättävän hyviltä yksinkertaisen, tiukan yläosan kanssa, eikä lopputulos ole ollenkaan niin kermakakkumainen kun voisi luulla. Tämä puku olisi tosin vielä kauniimpi ilman tuota kaikkea blingblingiä.

08 Prinsessa sisälläni huutaa tätä mekkoa! Ehkä kuitenkin sofistikoitunut tyyli ajaa ohi, enkä tule koskaan päätymään tällaiseen. Yläosa on kiva muodoltaan, ja olis vielä parempi jälleen kerran ilman kaikkea krumeluuria.

09 Mikä on morsiuspuvun sopiva pituus? Mielestäni juuri se, missä morsian tuntee itsensä kotoisaksi. Tässä puvussa on keijukaismaisuutta. Polka dotit tuovat kivaa särmää, mutta eivät ole liian rock tai vie tyyliä arkisempaan suuntaan. Kelpaisi.



10 Päästiin täydellisten pukujen osastolle. Tämän puvun helma!! O-M-G! Hameosa näyttää tietyllä tapaa strutsin höyheniltä, mutta on rikottua tylliä. Keveä ja sopisi hyvin myös talvihäihin. Puvun yläosa ei ole mieleeni mutta helma vei kyllä sydämeni ♥

11 ...Ja toinen täydellisyys. Olkaimettomuus, leveä PINKKI vyö jossa iso rusetti, pitkä harsomainen helma jossa häivähdys pinkkiä... Mitä muuta sitä voi ihminen haluta??

12 Toisaalta en tarvitsisi kymmeniä metrejä tylliä tai edes pinkkiä väriä, jos löytäisin jostain valkoisen pitsimekon. Vartalonmyötäisen ja mieluiten vintagea. Kuvan mekon löysin ASOSilta. Hihaton versio olisi mukavampi. Lievästi houkuttelisi tämän tilaaminen varastoon, vaikkei vintagea olekaan...

Mitä sinä olit mieltä puvuista? Aiheuttiko mikään niistä ah ja oh -ääniä pääsi sisällä? Jos mikään ei kohahduttanut, minkälainen morsiuspuku tai iltapuku olisi täydellinen?

Huomautettakoon, etten itse ole lähiaikoina menossa naimisiin, mutta mekoista haaveilemista se ei estä :) Lopuksi vielä Quizillan hömppätesti kaikille tuleville morsiamille ja miksei muillekin.

Carrien kuva
Mekkojen kuvat CB's Limited, TJFormal, Morilee, Simply Dresses, Cyber Gown ja Nexteve.

3 comments:

  1. Minulla on kuukauden päästä kultsin serkun häät ja kaamea pukudilemma!! Oulusta ei yksinkertasesti löydy yhtään mitään kivaa, AAARGHT. Numero 7 on aika lähellä sellaista minkä haluan! Mut emmie osaa ite sellasta värkätä :(.
    Nyt pitää alkaa tosissaan metsästään pukua :)!

    ReplyDelete
  2. sinkkuelämää elokuvassa oli upeita morsiuspukuja =)

    -kata

    ReplyDelete
  3. Sarppa: pukudilemma iskee aina, vaikka kaapista löytyiski monta hienoa ja sopivaa mekkoa! Luulisi kyllä että liikkeistä löytyisi jotain, kun wanhojen tanssitki lähestyy. Ootko käyny enempi morsiusliikkeissä vai kaupoissa? Hoppas löytyis joku!

    Kata: niin oli :) Jotenkin vaan ehkä se ympäristö teki niistä vielä hienompia, sysisuomalaisen pikkukunnan kirkossa/muussa paikassa moiset luomukset eivät ehkä ihan pääsis oikeuksiinsa ;)

    ReplyDelete