2009/04/26

All sweet things

Aurinkoista sunnuntaita, lapsukaiset. Miksei aikuisetkin. Tällä viikolla olen kuitenkin todennut aikuisuuden jälleen äärimmäisen hankalaksi velvollisuuksineen, järjestettävine asioineen ja sivistyksellisine käyttäytymismalleineen. Sen takia blogikaan ei ole ihan kamalasti innostanut. Ideoita on kyllä varastossa riittämiin, mutta niiden saattaminen näyttöpäätteelle asti on ollut vaivalloista. Joskus olisi kiva, jos voisi palata aikaan ennen vastuuta omasta arjesta ja hengissä pysymisestä. Ei minulla mitään niitä vastaan ole - eri asiat vaan saisivat kaatua päälle eri aikoina, eikä kaikki samaan aikaan.


As usual, ei niin paljon pahaa etteikö jotain hyvääkin. Positiivisuuksia tällä viikolla ovat olleet mm. kesää imitoiva auringonpaiste, herkkuruoka, rankka salitreeni ja eräs hankinta, jonka totesin tulevan halvemmaksi näin, kuin alkuperäisen ideani mukaan toteutettuna. Mutta siitä lisää myöhemmin. Positiivista on myös äidin myöntyminen tarjoamaan minulle syntymäpäiväkseni kampaajakäynti. Alemmassa kuvassa tukkani näyttää hälyttävän blondivivahteiselta, mitä se ei siis oikeasti ole. Latvoja on kuitenkin saksittu viimeksi marraskuussa... Joten leikkuu + pieni kesäväritys tulee tarpeeseen.


Positiivisuuden listasta ei saa unohtaa myöskään sitä, että Suomi voitti cheerleadingin MM-kilpailuissa Floridassa hopeaa sekä pronssia! Hopeamitali tuli naisten premier-sarjassa, eli ylemmässä cheer-puolen kilpailusarjassa. Pronssia vetivät tytöt tanssipuolen freestyle-sarjassa. Sekajoukkueiden cheer-sarjassa Gorillat jäivät valitettavasti neljänneksi, vaikka suoritus oli mainio ja kokemus varmasti mahtava itsessäänkin. Kaikissa sarjoissa hyvin pärjäsi isäntämaa USA, jossa cheerleading onkin maailman pisimmälle vietyä. Suomi liittyi viime vuonna uuteen maailmanliittoon, ICU'iin, jonka myötä kilpailutapa kansainvälisissä arvokisoissa muuttui. Enää ei kerätä maajoukkuetta, niin sanottua all star teamia, erikseen, vaan edustuspääsystä kilpailuihin taistellaan erillisissä karsinnoissa. Suomen kolme edustusjoukkuetta tulevat kaikki eri puolilta: Helsingistä, Tampereelta ja Oulusta. Huippu suoritukset, onnea kaikille!!

Valkosuklaa, aurinko, ihmiset ja yleinen kirjoittaminen pitkästä aikaa saivat hymyn nassulle :) Mukavaa viikkoa kaikille!

No comments:

Post a Comment