2009/11/29

Dear Santa

Rakas Joulupukki,

Koska olen ollut äärimmäisen kiltti tänä vuonna (olenolen), toivoisin että lahjoittaisit jouluaattona minulle jotakin näistä suuresti tarvitsemistani (krhm) kapistuksista.

Astioita. Siitä tietää tulleensa vanhaksi, kun himoitsee keräilevänsä jotain astiasarjaa. No, kyseinen käännepiste oli elämässäni jo aikoja sitten, mutta tänä vuonna Iittala/Arabia/Marimekko-akselilta on tullut niin paljon kivoja uutuuksia, että oksat pois. Oiva-sarjan pinkkitäpläinen iso teekuppi ja punatäpläinen kulho ovat niin maukkaita, että tekisi mieli syödä ne samantien. Mitkä astiat sitäpaitsi sopisivat arkkitehdille paremmin kuin sellaiset, joissa on taloja? Design on Siirtolapuutarha ja ennenkin mahtavia printtejä tehtailleen Maija Louekarin käsialaa.
Myös HotCool-lasisarjan tuore, rajoitettu pinkki erä kutkuttaa. Näistä se isompi koko, kiitos. Sekä näillä että yltiösöpöllä, minikokoisella pinkillä Aalto-vaasilla tuetaan Roosa Nauha -kampanjaa rintasyöpää vastaan.

Vaikka en keräile Muumi-mukeja, ovat nekin symppiksiä ja haluttuja. Esim. tuotannosta poistuva Perhe sekä Mörkö, Muumipappa ja Haisuli olisivat melko jees. Tämän vuoden joulumuki sentäs jo  löytyy. Muumi-sarja on tänä syksynä myös täydentynyt ihanalla, mustavalkoisella Seikkailulla. Siitä hyllyssä kököttää jo kannu, mutta mukia ei ole.

Niin, ja Ikean 50 sentin siniset myslikulhot ovat tosiaan joutamassa myös pois, en suoraan sanottuna kestä katsella niitä enää. Tilalle kelpaisivat esim. mustat Teema-kulhot. Tai lilaa KoKoa.

Pitkiä villasukkia. Tai mitä villasukkia vaan. Koska varpaita palelee aina ja koska niillä saa väriä mustimpaankin asuun (paitsi jos sukat ovat mustat, daa).

Tyttöjuttuja! Mikä tahansa hyvän tuoksuinen The Body Shopista kelpaa allekirjoittaneelle aina. Samoin Lushin ihanat saippuapalat, namskis. Myös finaalissa olevan hajuveden tilalle tarvitsisin uuden putelin, mutta koska kyseistä tököttiä ei saa Suomesta, taidan itse metsästää sitä ulkomaailmasta.

Rikkaimuri. Koska nukkumaparven imuroiminen on helvetillistä. Ja pitkähiuksiset tietävät, mikä määrä päästä lähteviä haituvia voi yhteen paikkaan kertyä.

Suomalainen design, kierrätyskorut, itsetehty, kaikki vastaava. Joulupukki, sinähän tiedät että olen heikkona kaikkeen sellaiseen. Esim. Antti Asplundin ristikoru puuttuu korunaulastani, se olisi kaikista kivoin mustana tai läpinäkyvänä. Mikä tahansa pieni ja kiva käy. No toki isokin, sillä unelmatuoli ole vieläkään löytänyt tietään kotiini. Kumma juttu.


Hyvät kirjat, musiikki ja elokuvat ovat aina äärimmäisen tervetulleita! Esimerkkinä mainittakoon Foo Fighters. Vaikka kyseisen mahtibändin koko tuotanto löytyy, olisi tuoreesta kokoelmasta huippua saada se kirjaversio, jossa on dvd mukana. Lätty kun sisältää kaikki ilmestyneet musiikkivideot, jotka FF'lla ovat aina tosi huippuja. TJEU: Learn To Fly tai Long Road To Ruin. Myös yhden maailman parhaista tv-sarjoista, OZin, dvd-boksi on ollut hankinnan alla jo jonkin aikaa vailla tulosta.

Lahjakortit ihan mihin tahansa. Vaikka matkatoimistoon. Voisi kipaista jossain muualla sillä aikaa, kun odottaa New Yorkin matkan saavuttavan oikeasti päivänvalon.

♥ Viimeisimpänä muttei vähäisimpänä, järjestelmäkamera valovoimaisella objektiivilla sekä uusimman Harry Potterin dvd-versio. Mutta Joulupukki, koska tiedän että apulaisesi ovat ahkeria ja todennäköisesti nämä kaksi löytävät tiensä konttiisi jokatapauksessa, en niillä sinua häiritse.


Terveisin, Bubble.


Mitä sinä toivot joulupukilta?

3 comments:

  1. Kirjat ja levyt taitavat olla ne vakkarijutut joululahjalistalla. Tänä vuonna listalta löytyy myös sinun mainitsemat Marimekon astiat, ihania!

    ReplyDelete
  2. Villapolvisukkia! Isoja koruja! Suklaata! Kotikrääsää! o/

    ReplyDelete
  3. I am a citizen, totta, hyllystä puuttuvia sellaisia löytyy aina hurja lista :)

    ravenwaves, ylläri :D

    Joa, kuulostaa mainiolta! ^___^

    ReplyDelete