Twilight Cola

There's a Glow

2012-01-30T07:30:00.000+02:00

Joidenkin mielestä voi olla hullua kaivaa arkistoista julkaisemattomia asukuvia, joista suurin osa on syyskuulta tai vähintäänkin ajalta, jolloin ei tarvinnut toppatakkia. Viime setistä on kuitenkin aikaa, joten pistetään taas kerralla useampi räpsäisy kehiin. Kun ei sitä näemmä muutenkaan mitään inspiraatiota pukeutumiseensa löydä.

Kesän ja alkusyksyn elin hameissa, kukkakuvioissa ja herrainkengissä, talvi on taas mennyt paksuissa villakerroksissa ja maihareissa. Kuvien perusteella olen myös hämmentävän usein jaksanut suoristaa tukkani. Syksyllä väri tummentui ja otsis tuli kehiin, mutta ensi viikolla siintelevä kampaajakäynti enteilee jälleen sivuotsikseen palaamista. Se on vain enemmän minua.

Työhaastattelussa. Eli eh, kuva on elokuun alusta... Lempparikesäasu. Hame Zara, toppi Vero Moda, kengät Wonders.

Keikalla (Regina tai KOC). Mekko Seppälä, neule Vero Moda, kengät Wonders.

Leffassa. Mekko Yumi, neule Zara, takki vintage, kengät Molt's.

Kaupungilla. Farkut DKNY, toppi Urban Outfitters, neule Uniqlo, nahkatakki second hand, kengät Wonders (mutta eri kuin ylemmissä kuvissa).

Keikalla (Apocalyptica). Mekko Marimekko, kengät Camper.

Random (vasemmanpuolimmainen Kaiser Chiefsin keikalla). Ruutupaita Poco Loco, takki vintage, huivi second hand, kengät Molt's.

Cold. Musta villamekko Benetton, viininpunainen superihana villatakki Fred Perry, kengät Dr. Martens.

Child stardom

2012-01-29T15:25:00.003+02:00

Movie Mondayn tämän viikon haaste koski lapsitähtiä - nykyisiä tai entisiä. Nykyisistä taidan odottaa eniten Bailee Madisonin tulevaisuuden saavutuksia, entisistä liian moni suosikki on ajautunut lain toiselle puolelle tai mullan alle. Brad Renfro ja Edward Furlong on molemmat nähty tässä blogissa aiemminkin, joten tällä kertaa otan esiin jonkun, jonka mukana olen niinikään kasvanut, mutta jonka naama ei ole ihan niin tunnettu - Jonathan Brandisin.

Vuonna 1976 syntynyt Brandis aloitti näyttelijänuransa jo 5-vuotiaana ja eteni TV-mainosten kautta yhä suurempiin rooleihin, päätyen lopulta The Neverending Storyn jatko-osan ja Steven Spielbergin seikkailusarja Sea Questin tähdeksi. Brandis liittyi surullisenkuuluisaan 27-vuotiaiden kerhoon marraskuussa 2003. Vaikka hänen kuolemansa oli itsemurha, on sen yllättävyys herättänyt läheisissä monia kysymyksiä esimerkiksi aknelääkkeen aiheuttamasta mahdollisesta psykoosista. Surullista.

Jos muuten mietitte, mitä muille lapsitähdille nykyisin kuuluu, tsekatkaa tämä juttu!

Movie Monday asked this week about child stars. Bailee Madison is one those few who I'll gladly be following in the future. Too many of my old favourites, nowadays grown up actors and actresses, are either having troubles with the law or have died, like Edward Furlong and Brad Renfro (both who have been mentioned here before). So this time I'll pick someone not so familiar, Jonathan Brandis.

Brandis was born in 1976 and started his acting career when only five years old. He rose from TV commercials to the star roles in The Neverending Story 2 and Steven Spielberg's adventurous series Sea Quest. Unfortunately Brandis joined the famous and sad club of 27-year-olds in November 2003. Although his death was a suicide, it was a total surprise and raised many questions. So sad.

In case you're wondering what other child stars are nowadays up to, check this!

Christina Perri - Jar of Hearts

2012-01-27T09:10:00.000+02:00

Tällä viikolla olen listannut itsekseni karaokebiisejä eli kappaleita, jotka eivät ole liian monimutkaisia* ja joiden sävelkorkeus kohtaa oman äänialani - täydellisiä laulamiseen siis. Usea "tätä en sitten oikeasti ikinä kuuntele" -poppisbiisi lukeutuu kyseiselle listalle, vaikka toki myös hyvien rallatuksien tahdissa tekee mieli sirkuttaa. Yhtenä klassikkona mainittakoon Nothing Compares 2 U (ja se kuuluu laulaa Manboy-versiona).

Guilty pleasuren, karaokebiisin ja oikeasti kauniin kappaleen rajat ovat häilyvät. Christina Perrin Jar of Hearts lukeutuu kaikkiin mainittuihin kategorioihin, ja jos vahva lauluääni ja piano eivät miellytä, luulisi edes videon iskevän - herkkyyttä, rosoisuutta, haalistuneita sinisävyjä ja modernia tanssia. Tätä pitäisi niiiin päästä laulamaan. Toimikoon siis tämän viikonlopun soundtrackina, vaikka karaokebaarit tulisikin kierrettyä kaukaa!

* Liian monimutkainen = Bohemian Rhapsody. Mutta vielä se jonain päivänä menee kokonaisuudessaan.

This week I've been listing good tunes for karaoke, just for fun. Those kind of songs aren't too complicated (I will learn that Bohemian Rhapsody in its entirety someday...) and their pitch should meet my own register. Somehow many of those songs are light pop and from artists I never listen to normally, or even count as "good music". Oh well. One classic that has to be mentioned is definitely Nothing Compares 2 U (and it should be sung like Manboy's version), though it really isn't a bad song in any way.

There's a fine line between a guilty pleasure, a karaoke song and an actual fine tune. Christina Perri's Jar of Hearts fits all three categories. I you're not into strong female voices or the sound of piano, at least the video should please your eyes - sensitivity, roughness, faded blueish colours and modern dancing. And yes, I really want to sing my lungs out to this one!

Smooth moves

2012-01-26T08:08:00.000+02:00

Lähestyn teitä maailman rakeisimman kuvan ja ällöttävimmän värisen, mutta ah-niin-maukkaan, smoothien kera. Mansikoita, pinaattia, basilikaa, hamppuproteiinia, sitruunaa, avocadoa, kanelia, auringonkukansiemeniä. Kiireisen ihmisen päivällinen.

A crappy photo and an ill-coloured but delicious smoothie. That's what I'm offering you today. Strawberries, spinach, basil, hemp protein, lemon, avocado, cinnamon, sunflower seeds.

Somewhere in London 2

2012-01-23T14:47:00.000+02:00

Flashes of red and gold.

Somewhere in London 1

2012-01-22T14:24:00.000+02:00

Lontoo viikko ennen joulua ♥

Rakkauteni Hyde Parkin kulmalla Winter Wonderland välkehti valoineen, vaikka muuten lumesta ei ollut tietoakaan. Jostain syystä en silti saanut suurta inspiraatiota valokuvaukseen. Tuntui, että samat kohteet löytyvät valokuva-arkistoista jo sataan kertaan, eikä edes uusia näkökulmia jaksanut sen kummemmin etsiä, vaikka tämä olikin itseasiassa ensimmäinen kerta kaupungissa järkkärin kanssa. Reissukuvia kertyikin siis vain kolmisensataa (saman verran kuin yhtenä keikkailtana keskimäärin!). Tässä kuitenkin jotain, osa yksi.

Some pictures from London, a week before Christmas! Although there was no trace of snow, Winter Wonderland sparkled in the corner of my beloved Hyde Park. Still, I didn't get any great inspiration to actually take photographs... I felt I've already taken pictures of the city so much that any new angles couldn't be found. Even though this was the first time in London when I had the DSLR with me. Blah. Here's still something. Part two coming soon!

Thrones, Kings, Swords

2012-01-21T10:42:00.001+02:00

Saatoin vähän hurahtaa.

Tosin ajattelin, että luen kirjat vasta sarjan katsomisen jälkeen - kirja per kausi, that is. Onnistuin nimittäin pilaamaan itseltäni True Bloodin ensimmäisen kauden lukemalla kirjan ensin, enkä halua toistaa samaa virhettä. Game of Thrones kun on sarjana jokseenkin upea ja tahdon säilyttää siinä myös yllätyksellisyyden, vaikka pelkkä visuaalisuus jo riittäisikin syyksi seurata sitä.

Tosin ennen kuin pääsen edes ensimmäiseen opukseen käsiksi, olisi lukujonossa muutama muu...

I just might've gotten a bit excited, once again. Although I thought I'd read the books after watching the TV series, one book for each season, you know. Because I managed to spoil myself a bit too much with True Blood's first season by reading the book first. And yes, Game of Thrones should be watched just because of its high visual quality, but I still want to leave surprise moments too. But before I can even read the first book, there are a bunch of other novels in line...

Animated

2012-01-17T13:00:00.000+02:00

Viime viikon Movie Monday jäi taas välistä, mutta tällä viikolla keskitytään animaatioihin. Niitä olen rakastanut aina. Ihan uusimmat Disney/Pixarit ovat jääneet välistä, mutta tässä muutamia suosikkejani:

...Ja listaa voisi jatkaa vaikka kuinka pitkään! :)

On this week's Movie Monday: animated films! Here are a few of my favourites.

Horror

2012-01-16T18:32:00.001+02:00

Muutama kauhufilkka!

Paranormal Activity

Nuori pariskunta muuttaa uuteen kotiinsa viihtyisään lähiöön. Pian heidän elämänsä kuitenkin muuttuu painajaisiksi ja unettomuudeksi, kiitos öisin demonisoivan hahmon. Tapahtumat, joista pari on autuaan tietämätön, kuvataan kotivideolle asioiden selvittämiseksi.

Ensimmäiseen 45 minuuttiin elokuvassa ei tapahdu juuri mitään, mutta sen jälkeen meno äityy melko hyiseksi ja yöunien menetys on todella lähellä. Dokumentinomaisesti toteutetun leffan pääpari tosin hieman ylinäyttelee ja pilaa siten dokkarimeiningin aika huolella. Varma en ihan lopustakaan ole, mutta keskivaiheilla pätkä on pelottavinta kauhua hetkeen. Seuraavaksi ilmeisesti jatko-osien kimppuun.

Ju-on: The Grudge

Japanissa kirottu talo aiheuttaa katoamisen tai kuoleman jokaiselle, joka uskaltaa astua sen kynnyksen yli. Ei oo helppoo.

Kaunan alkuperäisen version pahat henget ovat ällöttäviä vääntelehtiessään epämääräisesti, nivelten taipuessa joka suuntaan. Sen sijaan muuten leffa ei juurikaan pelottanut - liekö syynä se, että jenkkiversio oli edelleen liian hyvässä muistissa. Ei olisi koskaan pitänyt katsoa sitä.

El Espinazo Del Diablo (The Devil's Backbone)

Espanjan sisällissodan jälkeiset olot eivät ole helpot. Eivät etenkään kymmenvuotiaalle Carlosille, joka ei tiedä isänsä kaatuneen, ja jonka hänen huoltajansa jättää tuosta noin vain orpokotiin. Hankaluudet muiden asukkaiden kanssa haittaavat Carlosin viihtymistä, eivätkä öinen, näkymätön vieras tai tasavaltalaisten ja heidän kannattajiensa lahtaamisyritykset auta asiaa.

Kummitustarinasta huolimatta elokuva ei ole järin pelottava. Guillermo del Toro onnistuu kuitenkin jälleen kerran luomaan muuten uskottavan ja upean maailman. Se on itsessään huikea, eikä hillittömän kananlihalle menemisen puuttuminen haittaa pätkän vertaa. Miljöön karuus on kauneutta, hahmot karikatyyrimäisyydessään tarpeeksi moniulotteisia (vaikka pintaa syvemmälle ei juuri mennäkään) ja kokonaisuuskin pysyy pienistä harha-askeleista huolimatta hyvin kasassa. Katson ehdottomasti toistekin.

Here are some horror films I've watched during the past months. In Paranormal Activity nothing happened for the first 45 minutes, but then the action that a demon provided for the young couple while they were asleep, started to take control. And my own capability of sleeping was on the line. Hrrr. Ju-On: The Grudge however wasn't really scary at all. Sure, the evil spirits or whatever were pretty disgusting with the weird noises they made and the creepy walking around (if you can call it walking). But I guess I remembered the US version of this Japanese classic a bit too well. The Devil's Backbone wasn't scary either in spite of a ghost story, but it was so beautiful I surely will watch it again some time. Guillermo del Toro is a genius, that just can't be denied.

Funky Jam

2012-01-14T19:30:00.000+02:00

Mitä ei kannata tehdä vuosisadan krapulassa? Kuunnella Rasmuksen debyyttiä. Aivan liian hengästyttävää. Sen sijaan kannattaa kirjoittaa kissankokoisilla kirjaimilla muistiin, miltä tämä infernaalinen olotila (pitkästä aikaa) tuntuu. Jotta sen osaisi ottaa huomioon seuraavalla kerralla, kun viettää iltaa toisessa kaupungissa niin, että täytyy vielä kestää lentomatka takaisin. Huh.

Huomenna uusi elämä, 16 vuoden takaiseen voi hetkeksi palata levyjutun muodossa täällä.

What isn't on the to do -list when you're having the hangover of the century? Listening to Rasmus' debut album, Peep. It's just way too breathtaking at this infernal state. Instead you might wanna write down in cat-sized letters how this feels, so that you remember it the next time you're supposed to celebrate. Especially when the party is in an entirely different city and you have a flight home to struggle through. Ugh.

Different Class

2012-01-10T14:43:00.000+02:00

Mikä on yhtälailla tyylikäs, minimalistinen sisustuselementti kuin käytännön kapinekin, joka vie kuuntelijan hetkeksi vuosikymmenien taa lämpimällä soundillaan?

Se on jokin, jonka joulupukki toi. Olin ilmeisesti ollut kilttinä.

What is stylish, minimalistic, works as a part of your home interior as well as brings you feelings of past decades with its warm sound? The answer is something that Santa gives girls, who have apparently been nice all year long.

Game of Thrones

2012-01-08T12:16:00.000+02:00

HBO hallitsee kiistatta loistavat tv-sarjat. Viime keväänä Yhdysvalloissa ensi-iltansa saanut, ylistetty Game of Thrones saadaan vihdoin Suomeen muillekin kuin maksukanaville. YLE aloittikin vuoden loistavasti järjestämällä GoT-maratonin Helsingin Bio Rexissä - koko ensimmäinen tuotantokausi näytettiin putkeen suurelta valkokankaalta. Yksitoista tuntia kahdella tauolla pisti istuinlihakset koetukselle, mutta kyllä kannatti!

Kuten muinaisiin aikoihin sijoittuvat draamat yleensä, myös Game of Thrones keskittyy vahvasti vallanhimoon, perhesiteisiin, uskollisuuteen ja kaikkiin niistä aiheutuviin ongelmiin. Mistään kepeästä juonittelusta ei kuitenkaan ole kyse, vaan lihaa, verta ja suolenpätkiä lentelee huolella, eikä paljasta pintaakaan säästellä. Siinä, kuka on kenenkin veli, sisaren tytär tai tuleva entinen aviomies, kuka syöstiin vallasta ja milloin ja miksi ja kenen toimesta, voi mennä helposti sekaisin, mutta pääpointit Westerosin maan hallitsijoiksi haluavasta seitsemästä eri suvusta tulevat kuitenkin ilmi.

Kun kuninkaan oikea käsi kuolee, joutuu pohjoisen Winterfellissä majaansa pitävä Eddard Stark hankalaan tilanteeseen: kuningas pyytää vanhaa ystäväänsä uudeksi neuvonantajakseen. Samalla Eddard joutuisi muuttamaan etelään, kauas perheensä luota. Saadessaan vihiä kuolemaan liittyvistä hämäristä tekijöistä lojaali Stark kuitenkin ottaa pestin vastaan selvittääkseen asioita syvemmältä. Samaan aikaan idässä lohikäärmeen kansa havittelee takaisin valtaistuimelle, josta heidät syrjäytettiin aikaa sitten. Kaukana pohjoisessa suuri seinämä ja sotilasryhmittymä Night's Watch suojaavat seinän etelänpuoleisia asukkaita kaikelta pahalta - myös siltä, joka katosi tuhansia vuosia sitten. Tai jonka kaikki luulivat kadonneen... Sarja perustuu melko uskollisesti George R. R. Martinin A Song of Ice and Fire -kirjasarjaan.

GoT on raaka, kutkuttava, ja onnistuu loistavilla twisteillään pysymään mielenkiintoisena koko kauden ajan. Hyvän mielen tv-viihdettä se ei ole, sillä usea tapahtuma onnistuu nostattamaan hillittömät raget, joiden laantumisessa kestää kauan. Toisaalta jakso saattaa päättyä myös niin, että muun salin oikoillessa jalkojaan, meidän kolmen poppoo istuu hiljaa paikallaan, eikä saa sanottua sanaakaan. Väkevä dialogi ei onneksi jää pelkästään vakavuuden vangiksi, vaan huumoriakin viljellään. Roolityö on kaikin puolin toimivaa, ja pisteitä ropisee suuresta määrästä brittinäyttelijöitä - etunenässä Eddard Starkina yksi lempparini eli Sean Bean. Koko Lannisterin klaani (pikkumies Tyrionia (Peter Dinklage) lukuun ottamatta) saisi puolestani suksia suohon, mutta nuori ja napakka, naisellisia helmoja kaihtava ja miekkailusta nauttiva Arya Stark (Maisie Williams) sekä hivenen ressukka Sam Tarly (John Bradley) saavat hymyn huulille. Silmänruokaa taas tarjoaa herkkä, susien kanssa maataan puolustava Jon Snow (Kit Harington). Eivätkä kaikki muutkaan ole läpimätiä. Lisää hahmoja ja heidän kuvauksiaan esim. HBO'n sivuilla.

Jos en olisi käynyt katsomassa Drivea juuri kolmatta kertaa, olisin todennäköisesti joutunut sulkemaan silmäni nykyistä useammin veitsien viiltäessä päitä poikki ja sisälmyksien pursuillessa pitkin maita ja mantuja. Pieni väkivaltaan turtuminen teki tässä tapauksessa siis vain hyvää. Fantasiaelementtejä sen sijaan oli odotuksiini nähden yllättävän vähän. Yliluonnollisten asioiden kahtaminen ei siis missään nimessä ole syy jättää tätä hienosti toteutettua sarjaa väliin! Vaikka en henkilökohtaisesti juurikaan välitä pukudraamoista Brontën sisarusten henkeen, brittimonarkia ja sen juonekkaat koukut ovat aina kiinnostaneet - korvatkoon kuvitteellinen Westeros tässä tapauksessa Britannian. Ja kakkoskautta odotetaan kieli pitkällä.

Winter is coming.

Game of Thrones YLE TV2'lla 12.1.2012 alkaen.

Muita odotettuja HBO'n sarjoja samalla kanavalla:

Boardwalk Empire 15.1.2012

True Blood (4. kausi) 22.3.2012

Pan Am 8.4.2012

Game of Thrones finally starts on national tv in Finland next week. A marathon of the whole first season was organized just yesterday, on big screen, and although sitting for 11 hours straight was a bit of a project, it was well worth it.

I'm feeling a bit too lazy to write about the synopsis of the series, but if you're not familiar with it, check it out for example from HBO's official GoT site. The series is full of mischief, thirst for power and staying true to your family. Everyone wants to be the king of Westeros. With a bit of fantasy elements, GoT is no regular costume drama but full of sweat, tears and blood. Nudity is not a tabu and if you get sick of watching throats getting sliced open and guts falling onto the ground, you may have to sit with your eyes closed for half of the time. Not to mention the rage that certain characters (the Lannister clan, except for the imp) and their actions rise in you.

But there's also humour and sadness. Arya Stark and Sam Tarly are funny, small but powerful characters, whose strength keeps hidden until a truly tough spot comes into view. Sean Bean is one of my favourite actors, so his role as Eddard Stark is naturally a pleasure to watch, and his bastard son Jon Snow finds his way into my heart, too. There are moments when you simply can't say a word and just sit still, catching your breath. The whole series has been produced in such great quality, that there's absolutely no reason to skip it. And yes, I'm very much anticipating for the second season. Winter is coming.

Pictures

Born this way

2012-01-05T10:43:00.000+02:00

Melkein meinasin unohtaa blogin 3-vuotissynttärit! Huh. Sen kunniaksi poikkean tänään keskellä päivää elokuviin katsomaan erään elokuvan kolmannen kerran valkokankaalta. Nams. ♥

Tarkoitus oli syntymäpäivänä järjestää jotain arvonnan tapaista, mutta näemmä aika taas vilahti silmien edestä ennen kuin ehdin ajatellakaan asiaa. Ehkä keväämmällä sitten.

I almost forgot - the blog has its 3rd birthday today! Phew. To celebrate it, I'll skip a couple of hours from work today and head towards the movies in the middle of the day - to watch a certain excellent film for the third time on big screen. Yummy. ♥

Upside Down (trailer)

2012-01-04T12:03:00.002+02:00

---- EDIT. Jaaha, kaikki trailerit poistettu tubesta... Jäädään sitten odottelemaan virallista julkistamista.

En tiedä, onko elokuvan juoni loppujen lopuksi mistään kotoisin (visuaalisuus kyllä miellyttää trailerin perusteella), mutta hei: Sturgess. Dunst. Aaaaa ♥

I'm afraid to expect anything from this movie, but hey - there's Sturgess and Dunst involved. That's enough for me.

hitRECord

2012-01-04T09:11:00.001+02:00

Pssst! Lupasin viime viikolla, vaatimattomalla 15 kuukauden viiveellä, juttua Joseph Gordon-Levittin hitRECordista. En viitsi postata tuplasti, joten käykää tsekkaamassa Alice & Junesta. :)

I promised last week (just 15 months late, oops) to tell something about hitRECord. Check it out from Alice & June!

Ulkomaankielellä

2012-01-03T11:00:00.000+02:00

Vuoden ensimmäinen Movie Monday -haaste ilmestyi maanantaina! Kysymys kuului: mikä ei-englanninkielinen tai ainakin ei-amerikkalainen elokuva on tehnyt sinuun vaikutuksen?

Superihastuttava Amélie todellakin on ilmiselvä valinta, joten jätettyäni sen suosiolla laskuista pois, kohdistui katse seuraavaan lähes yhtä ilmiselvään ehdokkaaseen, joka kantaa nimeä Amores Perros. Se on ohjaaja Alejandro González Iñárritun ensimmäinen pitkä elokuva ja ensimmäinen osa Kuolema-trilogiassa (muut osat ovat 21 grams ja Babel). Leffassa seurataan kolmea tarinaa, jotka nivoutuvat yhdeksi ja joissa kaikissa teemana on lojaalisuus. Teemaa korostetaan koirien kautta, onhan nimikin suomeksi rakkaat koirat. Kuten Iñárritut yleensä, elokuva on niin raaka, etten ole pystynyt katsomaan sen kuin kerran. Käsittämättömän vahvan mielikuvan se on tästä huolimatta jättänyt.

Movie Monday is back in business! The first question of the year was about most memorable movies, which aren't spoken in English or Finnish. Amélie would've been my first choice, but since it's a bit too obvious one, I have to go with Amores Perros. The first long movie from director Alejandro González Iñárritu is bold and brutal, and therefore I've been able to watch it only once. But it has truly left its impact on me.

Pictures

Comedy cinematics

2012-01-02T19:29:00.000+02:00

Syksyiset leffajutut kuoritaan nyt vihdoin naftaliinista! Aloitetaan (epätavallisillakin) komedioilla.

Juno

Juno on 16-vuotias lukiolainen, joka huomaa yllättäen olevansa raskaana. Lapsen isä on Junon paras ystävä Bleeker, eikä hän tai tytön muu perhe ota raskautta yhtä rennosti kuin Juno itse. Matka aikuisten maailmassa aiheuttaa sekä hilpeitä hetkiä että vaikeita kompastuskiviä, päätöksiä ja niiden seurauksia... Aikoinaan hyvät arvostelut saaneen leffan on ohjannut Jason Reitman. Rooleissa Ellen Page, Michael Cera, Jason Bateman, Jennifer Garner, JK Simmons ja Allison Janney.

Jostain syystä elokuva ärsytti minua. Tarkalleen en osaa sanoa miksi, mutta tyylillisesti harvoin pidän tämäntapaisista, jotenkin vähän liikaa näsäviisasta kohellusta sisältävistä pätkistä. Toisaalta lämpenin loppua kohden, ja onhan elokuvassa paljonkin sympaattisia tuokioita. Etenkin Cera pistää parastaan hieman ressukkana nörttihahmona. Pitäisin Junosta luultavasti toisella katselukerralla enemmän, joten täytyy merkata se kalenteriin.

Hallam Foe

17-vuotiaan Hallamin erikoisalaa on stalkkaaminen. Hän rymyää pitkin metsiä ja ikävöi itsemurhan tehnyttä äitiään, jonka kuolemasta hän syyttää uutta äitipuoltaan. Kyllästyttyään kaikkeen Hallam suuntaa Edinburghiin ja jatkaa kyttäysharrastustaan, kohteenaan tällä kertaa kaunis hotellityöntekijä Kate, joka muistuttaa hämmästyttävän paljon Hallamin äitiä. Yksi asia johtaa toiseen, eikä pojan kasvaminen aikuiseksi käy helpoimman kaavan kautta.

Elokuva perustuu Peter Jinksin romaaniin ja sen on ohjannut David MacKenzie. Pääosassa on Jamie Bell, jonka Hallam on ihanan härö ja omituinen tapaus. Leffa on muutenkin piristävän erilainen lähes mihin tahansa muuhun 17-vuotiaasta kertovaan elokuvaan verrattuna. Edinburghin maisemat tottakai miellyttävät myös kovasti, vaikka niitä olisi toivonut näkevänsä enemmänkin. Ei maailmaa mullistava raina, mutta mieleen jäävä kuitenkin.

In Search of a Midnight Kiss

Uudenvuodenaattona Wilson haluaisi vain piehtaroida yksinäisyydessä, rahattomuudessa ja menneen vuoden ikävissä tapahtumissa, mutta laittaa ystävien yllyttämänä seuranhakuilmoituksen nettiin. Siihen vastaa Vivian, vahvatahtoinen nainen, joka etsii oikeaa ihmisiä jonka kanssa viettää vuoden vaihtuminen. Seuraa seikkailu halki Los Angelesin katujen.

Pienellä budjetilla toteutettu indiepätkä on hauska ja paljas kertomus ihmisten kohtaamisesta. Se naurattaa, mutta onnistuu myös sohaisemaan omaa sydäntä. Scoot McNairy ja Sara Simmonds esittävät pääosaparia, joka piilottaa epävarmuuksiaan ja yrittää ottaa illan kevyesti menneisyydestä huolimatta. Alku pitää surkuhupaisuudellaan hyvin katseen ruudussa, mutta keskivaiheilla leffa sortuu kliseisiin, eikä kulje kunnolla eteenpäin. Loppu taas toimii. Elokuvan on ohjannut ja käsikirjoittanut Alex Holdridge.

I've seen a bunch of movies last year (!) that I haven't had the time to go through yet. So let's start with a few comedies.

Juno (Ellen Page) is a 16-year-old girl who gets pregnant and has to enter the adults' world with a rush. Somehow the movie annoyed me, although it had its moments and Michael Cera was perfect for the role as Juno's wretch friend and father-to-be. Maybe a second watching would make me like the film more.

Hallam Foe on the other hand was weird and lovely. Hallam (Jamie Bell) is a 17-year-old boy, who likes to stalk people and misses his dead mother to bits. One day he decides to sneak out and head to Edinburgh. There he stalks a beautiful hotel worker, who resembles his mother quite a bit... The movie is quirky and funny, and although it might not be the most revolutionary flick on Earth, it surely is memorable.

In Search of a Midnight Kiss is a small-budget film about Wilson (Scoot McNairy), whose past year has been a mess. Despite of his previous intentions, he puts up a personal ad to search for a girl to spend New Year's Eve with. Vivian (Sara Simmonds) responses, and together they take the journey through the streets of Los Angeles. The film is both hilarious and touching. It doesn't remain intact for all of its duration, but it's quite lovely still.

Pictures rottentomatoes.com

Another year over

2011-12-31T13:01:00.000+02:00

Alice & Junessa listasimme Reiskan kanssa vuoden parhaita levyjä ja EP'itä sekä keikkoja. Movie Mondayn viimeisessä haasteessa ennen taukoa taas kyseltiin vuoden parhaita filmatisointeja. Mutta mitä muuta vuoteen 2011 mahtui?

Ainakin pitkään kasvatettu haave matkasta upeaan New Yorkiin, mintunvihreät Docit, pieni kummityttö, Tukholma ja Lontookin, uusia ystäviä ja tuttavia, tanssiohjelmien koreografioimista, fanityttöilyä monella tasolla, työ- ja työttömyysstressiä, valokuvausinnostusta, ruokavaliomuutoksia - kaikkea jännää.

Uudenvuodenlupauksia minulla ei ole tapana tehdä. Ne asettavat liikaa paineita elämälle, ja teen "lopetan herkkujen syömisen" -tyyppisiä aikomuksia pitkin vuotta muutenkin (niiden kosahtaminen ei ole vuodenajasta kiinni). Harkitsen kuitenkin sitä, että pyrkisin ajoissa nukkumaan edes arkipäivisin. Loppuvuoden viimeisten kahden kuukauden kiireet ja sitä myötä univelat ovat olleet sitä luokkaa, että aivotoiminta on hiipunut olemattomiin, blogit ovat jääneet lukematta usealta viikolta ja huomaan herääväni usein vasta puoliltapäivin, vaikka toimistopöydän ääressä olenkin istunut aamusta asti. Lupaus on tietenkin helpommin sanottu kuin tehty.

Bloggari kuitenkin kiittää kaikkia lukijoita ja muita osallisia tästä vuodesta ja toivottaa entistä huikeampaa vuotta 2012!! :)

p.s. Vuoden biisitkin kasasin playlistiksi! >> Songs 2011

At Alice & June me and Rav listed the best albums and EP's and gigs of 2011. Movie Monday asked about the best movies of the year. But what else fitted into the year?

A dream trip to New York, mint green Docs, a tiny goddaughter, Stockholm and London, new friends and acquaintances, dance choreographies, fangirlism, stressing over employment and unemployment, getting overly inspired from taking photographs, changing my diet - all sorts of things.

I'm not that into making new year's resolutions, because I can never hold on to them. And I make promises to myself throughout the whole year anyway (and rarely stick to them either). But I guess I could try promising myself to get earlier to bed at least on weekdays. The past few months have been a bit infernal on that case, and I've been waking up usually at noon even though I've been sitting behind the desk from early morning. Ugh.

Anyway - this blogger wants to thank all you lovely readers and other friends and participants from this year and to wish an even more fabulous 2012!! :)

p.s. This year's tunes have also been made into a playlist! >> Songs 2011

Pictures 01 02 03 weheartit.com

2011 / Joulukuu

2011-12-30T18:49:00.000+02:00

Joseph Gordon-Levitt

Kesti aikansa, ennen kuin 3rd Rock From The Sun -sarjasta tuttu, pitkähiuksinen Joseph Leonard Gordon-Levitt pääsi omalle vakavasti otettavien näyttelijöiden listalleni. Kolmekymppinen tähtihän on kyllä nähty kyseisen komediasarjan lisäksi useamman vuoden ajan monessa erilaisessa roolissa - niin indiepätkissä kuin blockbustereissakin. Joe osaa puhua ranskaa, ja kuten parhaat aina, myös laulaa ja soittaa. Herralla on myös oma tuotantofirma hitRECord, josta enemmän ensi viikolla. Tulevaisuudessa nappisilmä tullaan näkemään mm. The Dark Knight Risesissa ja Tarantinon Django Unchainedissa, nam!

Tähän päättyy vuoden 2011 kalenteri - johan uusi vuosi jo kolkutteleekin tiukasti ovella. Katsotaan, millaisen kalenterin se tuo tullessaan. ;)

Pictures from all around the Internet.

Best of 2011 - movies

2011-12-29T10:13:00.000+02:00

Movie Monday kyseli siitä, mistä olisin kirjoittanut joka tapauksessa: vuoden elokuvien kärjestä. (Linkeistä löytyvät aiemmin kirjoitetut jutut.)

Drive
Submarine

Harry Potter and the Deathly Hallows part 2

Black Swan

Melancholia

Bubbling under: NEDS, Brighton Rock, 127 Hours, The Ides of March, Alamar.

Teknisesti ottaen yli puolet listan elokuvista on ilmestynyt vuonna 2010, mutta laskin ne mukaan sillä perusteella, että ne ovat tulleet Suomeen ensi-iltaan tämän vuoden puolella, tai olen nähnyt ne leffafestareilla suurelta valkokankaalta viimeisen 12 kuukauden sisällä. Somewheren luen silti viime vuoden leffaksi (sehän taisi itseasiassa olla tässä maassa ensi-illassa 31.12.2010). Upean INNIn taas jätin pois sen musiikillisen dokumentaarisuuden vuoksi, sillä sitä ei voi verrata muihin. Black Swan olisi vuoden alussa ollut varmasti ykkönen, mutta lukuisat katselukerrat ovat valitettavasti vähän syöneet sen tehoa.

Pakko silti sanoa, että koko TOP5 voitaisiin laittaa lähes mihin tahansa järjestykseen tahansa, riippuen sen hetkisestä mielentilasta. (Lukuun ottamatta Drivea, joka yksinkertaisesti olisi ykkönen.) Ja lukemattomia hienoja on tältä vuodelta näkemättä, I know.

Ja mitä elokuvia odotan ensi vuodelta? Ainakin Batman: The Dark Knight Rises, The Woman In Black, The Hobbit, Hunger Games, The Great Gatsby, The Raven, A Dangerous Method ja Dark Shadows kuuluvat katsottavien listalle. Lisäksi olisi enemmän kuin syytä tarttua Laurin nakkaamaan haasteeseen ja katsoa vihdoin ne listalla olevat klassikot. Ettei enää tarvitsisi nolostellen vastata kieltävästi kysymykseen niiden näkemisestä.

Movie Monday's last theme of the year was of course the best movies of 2011. My list is above. Although technically some of them are from 2010, I've listed them as this year's films if they've had their premieres in Finland or if I've seen them at film festivals during the last 12 months. And yes, lots of good ones I probably haven't seen at all. But we'll see what next year brings...

Picture

Taking down the tree

2011-12-27T22:04:00.002+02:00

On se jännä. Joulufiilis ei osunut kohdalleni oikein missään vaiheessa, mutta kyllä nyt, kun periaatteessa pitäisi jättää kuusijuhla taakseen, koen suunnatonta himoa esim. kuunnella joululauluja. Voeee.

Of course - christmas feeling hits me now, when the whole thing is actually over. Hmmmh.

When I get home for Christmas

2011-12-23T10:33:00.000+02:00

Nyt kiireet unohdetaan muutamaksi päiväksi - sen sijaan sytytetään kynttilät, kuunnellaan normaalia siedettävämpiä rallatuksia ja jätetään tietokone avaamatta. Joulu saa puolestani tulla.

Rauhallista joulunaikaa kaikille ♥

Now it's time to leave the busy life behind, lit up some candles, listen to great festive tracks and leave the computer turned off. It's that time of the year again.

Have a Merry Christmas everyone ♥

Lost in O2

2011-12-21T21:36:00.000+02:00

Reissuilla pitää aina vähän sattua ja tapahtua. Lontoossa ylimääräistä säätämistä oli sen verran, että 1) lentokenttäbussi Gatwickin kentältä cityyn ei koskaan saapunut (pääsimme seuraavaan) ja 2) meinasimme itse myöhästyä toiseen suuntaan menevästä bussista, koska joku ei taas ollut ihan kartalla (syytän keikkahuumaa).

Kolmanneksi hukkasin puhelimen ensimmäistä kertaa elämässäni (koska vuonna 2002 se ei oikeasti hävinnyt).

Asia ei kyllä ihan hirveästi liikuttanut, sillä kännykkäni ei ollut uusi, ei monen sadan euron iPuhelin ja numerotkin olin juuri ottanut varmuuskopioksi tietokoneelle. Lisäksi uuden SIM-kortin hakeminen kadonneen tilalle on näköjään tehty äärimmäisen helpoksi. Puhumattakaan hukkaamishetkellä lavalla pyörineestä rockista, joka kiinnosti hiukkasen enemmän... Siltikään paluu vuoteen 2005 ei ollut suunnitelmissani.

Jättimäisiin pikselikirjaimiin kyllä tottuu, netittömyys tekee Facebook-addiktille hyvää ja olen aina pitänyt mustasta, kiiltävästä, simpukkamallisesta nokialaisestani (sikäli kun se toimii). Mutta käyttöjärjestelmä tuntuu tunkkaiselta ja olen altis houkutuksille - pianhan Suomesta saisi jo Lumiaakin... Saapi nähdä miten käy - kiinnostuneena otan kyllä vastaan muitakin puhelinkokemuksia! Kommenttiboksiin siitä, hophop. :)

What trip would it be if everything went smoothly? In London the bus from Gatwick to the city never showed up (luckily we got into the next one) and because of my unbelievable navigation skills we almost missed the bus back to the airport. And I lost my cell phone for the first time in my life.

Not that I actually cared that much - it wasn't new, it wasn't all that expensive and I had all phone numbers backed up on my computer. And yes, whilst it got lost there was something a bit more interesting going on, like a huge Manic Street Preachers gig.

I sort of like my old cell from 2005, at least on the outside, at least when it works properly. And being without Internet access 24/7 is probably just a good thing to my brain. But the software seems musty and I'm always easily temptated. So now there's only the problem of deciding whether to head towards iPhone or the new Nokias...

The Ides of March

2011-12-19T19:57:00.001+02:00

Lontoosta selvitty! Tai selvitty ja selvitty, voisinko päästä takaisin vaikka about niinkun nyt?? Mielellään lauantai-iltaan O2 Arenalle, mutta Hyde Park käy myös. Huok.

Keikkailun ja shoppailun lomassa tuli paikallista elokuvakulttuuria kannatettua yhden RyGo-pätkän verran. The Ides of March tulee Suomeen vasta joskus sadan vuoden päästä (nimellä Vallan Kääntöpuoli), vaikka Jenkkilän ensi-ilta onkin ollut jo aikaa sitten. Elokuva kertoo nuoresta ja idealistisesta lehdistöpäälliköstä, joka ajaa demokraattiehdokkaan kampanjaa esivaaleissa. Median edustajat ja poliitikot ovat kummatkin liikenteessä muilla kuin valkoisten jauhojen pusseilla ja siitä, kelle kertoo ja mitä, voi joutua maksamaan kipeästi.

Poliittiset trillerit ovat lähes poikkeuksetta viihdyttäviä, vaikka eivät olekaan ihan se minun teekuppini. Asiaa saattaa myös mutkistaa allekirjoittaneen englanninkielisen poliittisen sanaston heikot kantimet, kun leffaa katsoo ilman tekstitystä. Mutta nämä seikat osoittautuivat elokuvan ainoiksi huonoiksi puoliksi. Kyseessä ei missään nimessä ole kuivaa yhteiskunnallista vääntöä sisältävä raina, vaan mielenkiintoinen kuvaus likaisen pelin vaikutuksista yksittäisiin ihmisiin. Näyttelijätyö on osuvaa ja leffan dynamiikka toimii. George Clooney ei toki ole ohjaajana ensimmäistä kertaa puikoissa, ja onnistuukin väistämään ojanpohjat varsin mukavasti.

Ryan Gosling on lähes joka kohtauksessa mukana (plussaa!), vaikka rooli tuntuukin olevan hänelle melkoista peruskauraa. Paras hetki filmissä on se, kun Stephen (Gosling) saa kostovaihteen päälle. Turha kai sanoa, mikä toinen syksyllä katsottu elokuva siitä tuli mieleen. Sivurooleissa nähdään mm. Philip Seymor Hoffman ja Evan Rachel Wood. Vaikka hahmoista nähdään vain tietty, työhön keskittyvä ja kova puoli (ovathan he sanojensa mukaan naimisissa kampanjan kanssa), kasvaa pelko heidän puolestaan kovaksi.

Kokonaisuutena The Ides of March ei ole vuoden paras elokuva, mutta omassa lokerossaan se on loistava kuvaus ahneudesta ja häikäilemättömyydestä, eikä pitkästytä missään vaiheessa. Etenkin ohjaus miellyttää, vaikka loppukohtaus saakin pienen viha-rakkaussuhteen poimuille. Mutta ilmiselvä loppuhan olisi tylsä, right?

p.s. Joopa, olisi viitisentoista katsottua leffaa ruotimatta, mutta miten minusta tuntuu, että palaan niihin sitten ensi vuonna...

Back from London! Though I wish I could go back with every cell of my body. Rainy Helsinki feels all but welcoming right now.

Anyway. In between rock 'n' roll and shopping there was time for a movie. The Ides of March has been in theatres for a while in other countries except Finland - here we still have to wait for it a bit. So seeing it in Britain seemed like a brilliant idea. The movie tells the story about a young, idealistic staffer who is involved in a presidential campaign for a democrat governer. During the so-called mission things get dirty and what you say and not say to others might turn out to be a pricy decision.

Political thrillers are always intriguing, although they might not be a hundred percent my cup of tea. But Ides isn't dry or too political. It's an interesting potrayal about the filthy trivialism we all have hidden and how they affect peoples lives. The characters aren't all that multidimensional, but they work together well and grow a huge amound of empathy on the viewer. And there's lots of Ryan Gosling, yummy. George Clooney is as charismatic as ever, too, and he has also directed and been writing the screenplay for this movie. The direction and dynamics of the film give it tons of extra points.

I wouldn't say The Ides of March is the best movie of the year, but not once do you feel bored at all. The ending of the movie sort of annoys me, but then again, an easy ending would be a lousy one.

Pictures

Stay Beautiful

2011-12-15T10:00:00.000+02:00

Työkiireiden ja flunssan vuoksi kaikki muu on saanut jäädä. Ja miten minusta tuntuu, että olen toitottanut tätä samaa kohta kaksi kuukautta? Hohhoijaa... Elättelen toiveita, että pukki toisi lahjaksi vähän lisää aikaa. Samaa tosin taisin toivoa viime vuonnakin.

Tänään joka tapauksessa kaikki arkiset asiat jätetään hetkeksi taakse, kun suuntana on Lontoo ja lauantaina Manic Street Preachers! Nähdään ensi viikolla, pysykää kauniina!

I feel like I've been repeating this same thing for two months already, but still: everything else has had to slip through my fingers because of a work load and a flu. Ugh. I hope this year Santa would bring me some more time. A false hope it might be though.

Anyway, today everything trivial will be left behind when I head towards my dear London. And on Saturday the Manic Street Preachers! So see you next week - stay beautiful!

Nightflying

2011-12-11T16:40:00.000+02:00

Kuinka päättää päivä, joka on kulunut enimmäkseen peiton alla makoillessa ja maailmaa pakoillessa? Keikalla, tietysti! Eri asia on se, miten fiksua on raahautua Nosturiin flunssaisena, mutta väitän, että kun mieli paranee, seuraa ruumis perässä. Wolf Gangin lisäksi paikalla Big Wave Riders, ihanata.

I've been stuck inside under a blanket the whole day, thanks to a creepy flu. But nothing will stop me from going to Wolf Gang's gig tonight - when your mind feels uplifted, the body surely must follow.

Lumihiutaleita

2011-12-09T12:29:00.000+02:00

Joulu senkun lähestyy! Oikein mitään en ole asian eteen tehnyt, paitsi juhlinut eilen pikkujouluja ja tänään toisia (toisella puolella Suomea). Lahjat revin kasaan luultavasti edellisenä iltana. Ainoa vaan, että osa pitäisi postittaa vähän kauemmas. Oh well. Tulee se joulu kai ilman niitäkin.

Talvinen playlist sen sijaan on valmis, Spotify-linkki olkaa hyvä: Snowflakes.

Myös joulusoittikseen on lisätty useita biisejä, ja viime talven lista kelpaa näihin päiviin sekin.

Tunnelmallista viikonloppua!

Christmas is coming! And I'm not prepared almost at all. Help. Today I'm at least attending a pre-christmas party which is held in Northern Finland. So a bit of travelling for me.

A wintery playlist has also been made, click on the link to get to Spotify: Snowflakes. Also last winter's list is still very valid, and of course the Xmas playlist, which has grown a bit since last year.

Have a warm weekend!

Picture

Head Full of Ghosts

2011-12-08T09:23:00.000+02:00

Tyhjentynyt mummula myytiin, mutta kesällä otetut kuvat eivät ole hävinneet mihinkään. Lisää Flickrissä.

The empty house of my late grandmother's was sold, but pictures remain. More pics at Flickr.

My diet consists of glitter

2011-12-06T14:32:00.000+02:00

Puolitoista viikkoa, niin olen Lontoossa pomppimassa Manic Street Preachersin tahtiin ♥ En ole ehtinyt suoda juurikaan ajatuksia koko reissulle ja keikkavaatetuskin on päättämättä - Manicsia kun ei voi mennä katsomaan pukeutumatta jotenkin aiheeseen! Seilorikauluksiin, vanhaan kapiaisen takkiin, väriin tai glitteriin tai kaikkiin niistä. Eräänä väsyneenä perjantai-iltana väsäsin viiden minuutin koemeikin keikkaa varten kahdella eri värillä. Aikaa kulutin ihan minimin verran, joten huolellisuus oli toissijaista ja värin päättäminen pääasia. Toinen luomi on siis musta ja toinen sininen, joskin mustakin näyttää varsin sinertävältä (viimeinen kuva). Syksyiset kuvausolosuhteet my ass.

Lopputulos: täytynee testata vielä kovempi musta meikki niin, että häivytys on minimaalista, ja glitterin määrä vieläkin överimpää. Sinisestä pidän enemmän (se clashaa nätisti punaisen tukan kanssa), mutta Manics-meininkeihin taidan päätyä mustaan, sillä se sopii paremmin punaisen huulipunan kanssa. Sen sijaan tämänpäiväinen Patrick Wolfin Tavastian keikka taitaa huutaa sinistä kimallusta!

Luomivärit Grimas/Inglot/MAC, glitter Grimas.

p.s. Kimaltavaa Itsenäisyyspäivää! ;)

Just a little over a week and I'll be jumping up and down while Manic Street Preachers play their greatest hits ♥ There's no way I could go to that gig without dressing up a bit - into a sailor outfit, old army jacket, lots of colours or glitter, or all of the above. One tired Friday evening I decided to do an eye make-up test for the occasion. My other eye is made with black and the other with blue eye shadow and they both took like five minutes to make - so no accusations of being sloppy, please. ;) I made them only to decide the colour.

I'll probably go with the black make-up (or even blacker than in the picture), 'cause it suits better with red lipstick than the blue one. But I think tonight's Patrick Wolf gig at Tavastia just screams blue glitter!

I used Grimas, Inglot and MAC eye shadows and Grimas glitter.

Mondays... Ugh.

2011-12-05T10:44:00.000+02:00

Niin. Että ei minulla muuta. Palaan illalla muihin aiheisiin, mikäli väsymys, kurkkukipu ja järjetön post gig depression helpottavat. (Ja lupaan, että tästä ei tule maanantaiblogi. Tämä sai olla viimeinen aiheeseen liittyvä negistelypostaus. Ainakin tänä vuonna.)

The picture says it all.

Picture fuckyeahryangosling

Let Thy Will Be Done

2011-12-03T14:19:00.002+02:00

Kalenterissani ei ole merkintää "tässä välissä ehdit olla kipeä", sillä ensi viikkoon kuuluu mm. neljä keikkaa, tanssinäytös, yhdet pikkujoulut ja työdedikset. Seuraavalla viikolla pitäisi lähteä Lontooseen. Siksi aion pelotella kurkkukivun pois heti alkuunsa ja toivoa, etten tartuta ystäviäni. Tai veljeksiä, joita tuli katsastettua eilen Approachin merkeissä, huomenna uudestaan kokonainen Stars Aligned kuullen. Jei!

Pysykää terveinä, palaan heti kun ei tarvitse elää minuuttiaikataulun mukaan.

My calender doesn't say "now you have time to be ill". Nope. I have too many deadlines, dancing and gigs during the next couple of weeks, not to mention a small trip to London. So I'm hoping the aching in my throat will go away as quickly as it came. At least yesterday's and tomorrow's Von Hertzen Brothers' gigs keep me warm.

2011 / Marraskuu

2011-11-30T21:38:00.000+02:00

Ryan Gosling

Vielä on marraskuu, joten vielä ehtii juhlia Ryan Thomas Goslingia, joka täytti tässä kuussa 31 vuotta. Goslingin ura on alunperin lähtenyt liikkeelle samasta Mickey Mouse Clubista, josta Britney Spears ja Justin Timberlakekin ovat ponnahtaneet. Jotenkin tyypit vain menevät täysin eri kastiin. ;) Jos kanadalainen ei hurmannut ennen tätä syksyä, ovat viimeistään Crazy, Stupid, Love. ja Drive saaneet itse kunkin pauloihinsa. RyGo onkin saanut tehdä kasan hyvin erilaisia, mieleenpainuvia rooleja, joissa jokaisessa hän onnistuu olemaan häikäisevä. Eläinrakas näyttelijä ei suinkaan ole jättänyt musiikkiakaan lapsuusvuosiin, vaan soittaa kummitusfolkia yhdessä Zach Shieldsin kanssa Dead Man's Bonesissa. Kuolalammikko edessäni senkun kasvaa. Stop being so Ryan Gosling!

Kannattaa muuten tsekata myös seuraavat tumblr-blogit: graafikoille Typographer Ryan Gosling, naisten puolella oleville Feminist Ryan Gosling ja ihan muuten vaan Fuck Yeah Ryan Gosling. ;)

Gloomday

2011-11-28T09:53:00.001+02:00

Moni on varmasti kanssani saman periaatteen kannalla: blogin kuuluu tuottaa iloa, niin kirjoittajalleen kuin mahdollisille lukijoilleenkin, ja masentavat purnaamiset pidetään sähköisiltä sivuilta poissa (elleivät ne sitten ole blogin idea, that is). Tänä maanantaina ei ole tapahtunut mitään erityisen ikävää. Sain päivittäisen kirkasvaloannokseni, skippasin kahvin jo kolmatta päivää, en ole tiputtanut (vielä) mitään lattialle ja ulkonakin on juuri ja juuri havaittavissa sinistä jostain harmaan pilviverhon raosta.

Aion kuitenkin ottaa oppia ainin ja Chatrinin negistelyistä ja todeta, että päivän pilaamiseen riittää kyllä ihan vaan se fakta, että on maanantai. Miten epäreilua on, että kun ihminen menee väsyneenä ajoissa nukkumaan, uni tulee vain tunnin pätkissä? Tai että kaikilla työpaikoilla ei ole äänieristettyä ja pehmustettua huutohuonetta? Ajatus sekotilastojen julkaisemisesta verotietojen sijasta vaikuttaa marraskuisessa synkkyydessä täysin toteuttamiskelpoiselta idealta. Tiedän monta, jotka olisivat kärkisijoilla.

Taivaan siniseksi muuttumisesta ei ole iloa, kun päivän koko valoisa aika menee sisällä istuessa. Sen sijaan aion luukuttaa Placebon Archive-coveria, tehdä monen monta taukojumppaa ja haaveilla lounaaksi vääntämästäni kasvisgratiinista. Hyvä ruoka, parempi mieli. Ja sitten on vielä pincers, joka jaksaa hihityttää jopa kaameina päivinä.

This Monday is no better than any other Monday. I'm feeling really negative although nothing really bad has happened. But just the fact that it's Monday is enough. I think it's extremely unfair that when one is tired and ready to go to bed early, sleep only comes in one-hour periods. And that there's not a soundproof, possibly padded, room at every workspace to spend your coffee break yelling in. Blah.

The sky is slowly turning from grey to blue, but that doesn't give joy to a person whose destined to sit inside the whole day. So I'm just gonna listen to Placebo's Archive cover, daydream about lunch and swell in gloominess. And maybe chuckle a little to DanRad's pincers.

Picture

Movie MTWTFSS

2011-11-27T11:54:00.000+02:00

Olen ollut uskomattoman laiska osallistumaan Movie Monday -haasteisiin viimeiset, öh, kaksi kuukautta. Jotenkin en ole kokenut, että minulla olisi ollut aiheisiin tähdellistä sanottavaa (tai ainakaan mitään eriävää muiden vastauksista). Kuitenkin, ihan vain jotten rikkoisi kaavaa, aion käydä kaikki väliin jääneet topicit lyhyesti läpi.

#20 - Tanssin taikaa

Rakastan tanssielokuvia, ja jos ajatellaan vain elokuvallisia ansioita, on Black Swan ehdottomasti ykkönen. Toisaalta siinä tanssia on tavallaan melko vähän, ja siten erilaiset street dance -tyyppiset filmatisoinnit tuovat enemmän virikkeitä itse koreografioinnin osalta. Juontahan niissä sitten harvoin on nimeksikään. Mutta minulle voi myydä lähes minkä tahansa tanssielokuvan helposti.

#21 - From Finland

Minkä elokuvan näyttäisin ulkomaalaiselle? Suomesta on vuosien aikana tullut paljon hyvää valkokankaille, mutta jos haluaisin kertoa, millaista kansaa olemme, osuisi valinta tasan yhteen: Rare Exports. Kiero, hauska ja sympaattinen elokuva.

#22 - Someone New

Uusimpia lempinäyttelijöitä kyseltiin. On muutamiakin, joilta olen nähnyt vain roolin tai pari, jolloin ihastukseni perustuu pääasiassa näihin roolihahmoihin, enkä osaa pelkästään niiden perusteella vielä heitä top-listoille laittaa (Carey Mulligan, Mary Elizabeth Winstead, Yasmin Paige, Fanningin siskokset). Sitten on niitä, joita olen seurannut vuosikausia, mutta joille olen vasta viimeisten vuosien tai kuukausien aikana lämmennyt (Michelle Williams). Ja sitten on niitä, joille muuten vaan olen lämmennyt harvinaisen hitaasti. Kuten tämän kuun komistus (luvassa pian).

#23 - Tuntematon

Indiefilkka tai muuten vaan suurelta yleisöltä piiloon jäänyt oma lemppari. Tätä piti miettiä pitkään, sillä monet sellaiset, jotka ovat nykynuorisolta paitsiossa, ovat kenties joskus olleet kohahduttavia kaikessa "pienuudessaan". En myöskään aina tiedä jonkin tietyn elokuvan (tai musiikin) suuruudesta mitään, koska en yleensä ota selvää sellaisista asioista - minä pidän tai en, suosiolla ei ole väliä. Hmm. Mainitaan sitten vaikka In Search of a Midnight Kiss, kiva pieni leffa, joka tuli katsottua vähän aikaa sitten ja josta kirjoitan enemmän myöhemmin.

#24 - Eläinystävämme

Saako tähän vastata Simba, saako? Saa.

#25 - Hävettää myöntää, mutta...

"...en ole nähnyt. Mutta koska se on niin noloa, niin valehtelen kaikille että olen nähnyt." Itseasiassa tällaisia elokuvia ei (enää) ole - olen kasvanut aikuiseksi ja myönnän sivistymättömyyteni. :D Mutta toki iso kasa leffoja pitäisi nähdä joka tapauksessa. En ymmärrä ihmisiä, jotka eivät ole nähneet vanhaa Star Wars -trilogiaa, mutta samaan aikaan olen itse täysin tietämätön Kummisedistä.

#26 - Xmas Time

Jep, olin vähän ajoissa tämän aiheen kanssa, mutta ei se mitään. Kun ei ole lunta, voi edes leikkiä, että joulu on tuloillaan! The Nightmare Before Christmas on ehtaa joulutunnelmointikamaa ja Samu Sirkkakin pitää katsoa joka jouluaatto. On kuitenkin yksi, jonka väliin jättämisestä saan itkupotkuraivarin. Ja joka toisaalta itkettää joka tapauksessa aina ihan liikaa - The Snowman. Tajusin, että olen katsonut sen joka ikinen joulu todella, todella monen vuoden ajan, ja koskaan siihen ei kyllästy. ♥

Here are just some past Movie Monday topics that I haven't been writing about. Sorry, too lazy and busy to translate them right now! :/

Speed vs. Distance

2011-11-25T10:50:00.000+02:00

Otsikko kertoo kaiken - marraskuu on kadonnut jonnekin sillä aikaa, kun itse olen juossut keikalta toiselle, tunkenut kuvitteellisia tikkuja silmiin niiden auki pitämiseksi ja päivitellyt sitä, miten aurinko ei enää koskaan näyttäydy. Arkistoista löytyy läjä käsittelemättömiä aiheita, kuten luettuja kirjoja, kymmenen katsottua elokuvaa, kuukauden kolli ja järjettömästi muokkaamattomia valokuvia. Edessä olisi vielä lisää keikkoja, retki Lontooseen ja joku kummallinen tapahtuma nimeltään joulu. Kivoja asioita, mutta kalenteri piiputtaa punaista. Hohhoi.

Onneksi päiviin voi merkata niitäkin menoja, jotka ovat puhtaasti rentoutumista: covereiden kuuntelua, bloggaritovereiden tapaamista ja krhm, niitä keikkoja. Esimerkiksi huomenna kannattaa suunnata Korjaamolle nauttimaan Suomi-indiestä Solitin bändien tahtiin, tänään taas Kuudennelle Linjalle fiilistelemään Fotoshopia. Kivvaa!

Mukavaa viikonloppua itse kullekin, olkaa te tekemättä mitään minunkin puolestani. ;)

The topic says it all - November has simply disappeared somewhere while I've been running from places A and B to C and D. They greyness is overwhelming and I can't keep my eyes open. I've got tons of things to write about in this blog, but no time. Luckily I like all the gigs and other stuff that have filled up my calendar to its limits, but I can't even start to think about things like Christmas yet. Phew!

Of course some of the happenings are purely relaxing - you can listen to good covers, meet other bloggers for a night out and go to yet more gigs. Tomorrow some great Finnish indie at Korjaamo, today Fotoshop. Goody!!

Sykkivä eturauhanen

2011-11-23T14:47:00.000+02:00

Lindgrenin kalapuikot ovat saaneet haastajan. Meininki menee aina vain härskimmäksi! :D

Does my beard look big in this?

2011-11-21T11:31:00.000+02:00

Rakastan Cyanide & Happiness -nettisarjakuvaa, mikä on ehkä tullut ilmi aiemminkin. Maanantain piristykseksi sopii pari parta-aiheista strippiä!

Cyanide & Happiness @ Explosm.net

Cyanide & Happiness @ Explosm.net

Cyanide & Happiness @ Explosm.net

Cyanide & Happiness is the best web comic ever!

Pretty in Decadence

2011-11-20T10:48:00.000+02:00

Marraskuisia kuvatuksia.

Just some November pictures.

Lindgrenin kalapuikot

2011-11-17T13:59:00.001+02:00

Movember, tuo viiksekkäiden miesten kuukausi. (Sana move tosin saattaa viitata myös järjettömään määrään kalenterintäytettä, toim. huom.) Paitsi, että kuka tahansa voi kasvattaa itselleen muhkean kasvokarvoituksen ja samalla nostattaa varoja ja tietoisuutta miesten terveysongelmista, ovat muutamat julkisuuden henkilöt lähteneet hommaan astetta suuremmalla väännöllä. Tommy Lindgrenin ja Anssi Kelan välinen viiksibattle on saanut uusia vivahteita, kun ensimmäiseksi mainittu laittoi gangstahoppivaihteen silmään. Hillitöntä!!

Gentlemen, remember to grow beards and moustaches this month, it's Movember! Don Johnson Big Band's frontman Tommy Lindgren and singer Anssi Kela are even battling about their facial hair. Here's what Tommy came up with recently.

How it changes lanes

2011-11-11T09:06:00.000+02:00

Viikonloppu liitelee hyvin todennäköisesti ohitse yhtä nopeasti kuin aina, mutta ainakin tekeminen on mieluista. Suunta on kohti Ääsjokea ja luvassa on laatuaikaa kera Reiskan, Manboyn ja Kemopetrolin. Jiihaa! Matka taittuu tietenkin junalla, mutta autoileville ja muille Drive-leffan fiilistelijöille tiedoksi, että sain soittiksen julkaisukuntoon. Löytyy Alice&Junesta. :)

Mukavaa viikonloppua!

Weekends are always over before they even start. Well at least there are nice things to spend the time with - I'm heading a couple of hundred km up North, meeting up with Ravenwaves and dancing to the live sounds of Manboy and Kemopetrol. Yay! Although I'll be travelling by train, of course, I finished my Drive playlist to all the drivers and movie lovers out there. You can find it from Alice&June. :)

Have a nice weekend!

Flesh and Bones

2011-11-10T13:00:00.000+02:00

Tauluseinä on saanut lisää asukkaita. Joista jokainen on muuten oman asteluvun verran vinossa. Kymmenen pistettä ja papukaijamerkki sille, joka tunnistaa kaikki! (Reiska sua ei lasketa)

There are new tenants on my own wall of fame. Recognise them all?

Arkkitehtuurista

2011-11-09T11:32:00.000+02:00

Arkkitehtina olo on joskus vähän liiankin hauskaa. Voi hullutella ammatillisilla tatuoinneilla sekä keikkua naurun ja itkun rajamailla tuijottaen liian lähellä totuutta olevia diagrammeja ja Dilbertiä. Tai sitten muuten vaan sulostuttaa päiviään arjen sarjakuvilla. Että niin.

Being an architect is sometimes just too much fun. You can go crazy with profession-related tattoos or dangle on the thin line between laughing and crying to charts and Dilbert (which both are a bit too close to the truth). Or then just sweeten up your days with some comic strips. Ahem.

Little Red Riding Hood

2011-11-07T20:47:00.000+02:00

Paljon punaista, ripaus sinistä, lohkeillut kynsilakka - inspiraatiota ei tarvitse hakea kovinkaan kaukaa.

Duffle coat - Topshop, cardigan - Fred Perry, felt boots - Huopaliike Lahtinen

p.s. Kuvat näyttävät huomattavasti paremmilta omalta läppäriltäni kuin esimerkiksi työpaikan pöytäkoneen näytöltä tarkasteltuna, joten jos ylisaturaatio vaivaa, syyttävät katseet tänne vaan, kiitos. Huokaus.

Läpi syyskuun, läpi repaleisen lokakuun

2011-11-05T10:14:00.000+02:00

Aika häviää jonnekin. On jo marraskuu ja töistä kotiin lähtiessä on säkkipimeää, mutta auringon sattuessa paistamaan päivät ovat kuin Keski-Euroopassa - lämpimiä ja kuivia. Mihin tässä talvitakkeja tarvitaan? Toivottavasti johonkin, sillä yksi syy odottaa lunta ja pakkasia on viime talvena hankittu superlämmin parka. Jostainhan sitä täytyy iloa repiä talvisinkin, right?

Mutta vielä ei ole lunta tuomassa valoa, vaan synkkyyden läpi täytyy yrittää rämpiä sokkona. Antakaamme musiikin johdattaa tietämme.

October Swimmer

(Tiedän, lokakuu oli ja meni mutta playlist viivästyi ja sitäpaitsi, nimi tulee JJ72'n hienosta kappaleesta.)

Time just flies by. It's November already! Dark, grey and gloomy all the time, blah. Luckily there's music to get us through the murky days. Here's my autumn playlist number two.

Picture tumblr

Neiti nimeltä Florence

2011-11-04T08:00:00.000+02:00

Florence + The Machinen Lungs oli siinä määrin pilviin vievä kokemus, että toista levyä odotettiin kieli pitkällä - enkä varmasti ollut ainoa. Ceremonialsilla oli suuret saappaat täytettävänään, ja vaikka sävelien painavuus voi olla liikaa joillekin, omasta mielestäni odotukset ja todellisuus osuvat yksiin niin hyvin kuin tässä maailmassa vain voi. Miljoona ihastuksen huokausta.

Levystä lisää LP'n puolella, juhlistakaamme julkaisua täällä kera upeiden kuvien - starring punapäinen, käsittämättömän upeaääninen Florence Welch. Hän on tämän syksyn muusa numero kaksi.

Photo: Tom Oxley/NME

Photo: Claire Morris/NME

Photo: Richard Johnson/NME

Photo: Guy Eppel/NME

Photo: Tom Oxley/NME

Photo: Dean Chalkley/NME

Florence + The Machine's debut Lungs was something that took you straight away to the clouds with its unbelievable sound. The second album, Ceremonials, came out this week and though the epicness of the songs may be too much for some, and it had some fairly big boots to fill, it succeeded. Love! So let's celebrate the occasion with some brilliant photos of the red-headed goddess called Florence Welch. She is my this fall's muse number two.

All photos NME, more here.

More green, please

2011-11-03T13:00:00.000+02:00

Iltojen pimetessä vastustuskykyä voi juoda suoraan lasista. Ladies and gentlemen, vihersmoothiekokeilu osa nelkytseittemän.

Puolikas kurkku, avocado, pieni banaani, muutama basilikan lehti, puolikkaan sitruunan mehu, inkivääriä, hamppuproteiinia, loraus vettä. Jotain olisi ehkä vielä kaivannut, mutten oikein keksinyt mitä. Tai sitten ihan vain enemmän sitruunaa.

When the evenings grow darker, vitamins to boost up one's immunity can be enjoyed in the form of a smoothie. This one is made of cucumber, avocado, banana, basil, lemon juice, ginger, hemp protein and a bit of water. Though I think it should've had more lemon in it.

Jordana

2011-11-02T11:00:00.000+02:00

Jordana on suloinen. Jordana on päättäväinen, ilkeäkin. Jordanalla on täydellinen takki ja arvoituksellinen katse. Jordana ottaa kuvia Polaroid-kameralla. Jordana pitää koirista, punaisesta väristä ja tulitikuilla leikkimisestä. Jordana Bevan’s only real flaws are her sporadic bouts of eczema.

Submarinen Jordana Bevan on tämän syksyn muusani.

- This is the moment where you leave him and come with me.

- Is it?

- Yeah, are you coming?

- No.

Jordana is sweet. Jordana is determined, even mean. Jordana has the perfect coat and a mysterious look in her eyes. Jordana takes photos with a Polaroid camera. Jordana likes dogs, the colour red and playing around with matches. "Jordana Bevan’s only real flaws are her sporadic bouts of eczema."

Submarine's Jordana Bevan is my muse this fall.

Pictures Tumblr

Stockholm vaknar långsamt

2011-10-31T08:31:00.000+02:00

Viikko sitten tapahtunutta: Tukholma oli taas ihana ja viikonloppu liian lyhyt.

1. Urban Delistä löytyy maukas brunssimenyy, evästä myös kotiin vietäväksi ja silmiä hivelevää estetiikkaa. Sijaitsee Söderin Nytorgetilla.

2. Södermalm on Götgatania lukuun ottamatta lauantai-iltana yllättävän tyhjä ja hiljainen.

3. Jesus Christ Superstar voi olla ihan hyvä myös ilman Ola Saloa. Amatöörivoimin Kungsholmenin kirkossa toteutettu proggis oli moderni ja viihdyttävä (etenkin RyGo look-alike, josta en valitettavasti saanut salakuvia) - Webberin sävellykset nyt vaan tuppaavat toimimaan missä ja milloin vain. Itse Jeesus tosin oli jokseenkin lame, mutta onneksi muilla riitti enemmän karismaa.

4. Nekun luona on maailman hienoin tapetti, jonka hohtavia neonsävyjä kuva ei tuo kunnolla esiin.

5. Ostokset sain rajoitettua Granitiin ja loppikseen (mitä nyt peruuntuneen lennon vuoksi vedin tiliä tyhjäksi myös Helsinki-Vantaalla kosmetiikan ja suklaan merkeissä, krhm).

6. PJ Harvey ♥ (juujuu, Alice&Junessa raporttia asap).

Olisin selkeästi voinut olla kaupungissa pidempään, sillä vasta viimeisenä päivänä uskalsin ja sain hoidettua (ainakin lähes) kaikki asiani ihan maan omalla kielellä. Aikaisempina kohtaamisina oli pakko turvautua helppoon englantiin. Oh well, ensi kerralla sitten.

A week ago I visited Stockholm. It was as lovely as ever. Södermalm was pretty quiet and empty on a Saturday evening, which is a bit weird, but at daytime there's for example Urban Deli - a place to enjoy brunch, grab some groceries home and rest your eyes on the interior. Also thanks to Andrew Lloyd Webber's composition, a Ryan Gosling look-alike and good singers, Jesus Christ Superstar can be enjoyable even without Ola Salo. On Friday my flight was cancelled and while waiting for the next one I spent a bit too much money already in Helsinki (on cosmetics and chocolate), but otherwise I only bought a few things from the lovely Granit and a flea market. And yes, PJ Harvey = ♥.

Drive

2011-10-30T11:31:00.000+02:00

Jotain kertonee se, että jo ensimmäiset minuutit valkokankaalla saavat liimautumaan tuoliin kiinni, kynnet ovat jännityspureksinnan kohteena ja kyyneleet kihoavat silmiin - eivät tarinan vuoksi, vaan filmin upeuden. En usein sano näin, etenkin, kun arastelen sanaa paras suunnattomasti, mutta vuoden elokuva -tittelin haltijasta ei tällä kertaa ole minkäänlaista kilpailua. Nicholas Winding Refnin Drive vie pokaalin kotiin kirkkaasti.

Driven pääosassa on nimetön automekaanikko ja kahden tason kuski - päivisin stunttimies elokuvien takaa-ajokohtauksissa, öisin osa ihan oikeita takaa-ajoja ryöstökeikkojen pakoautojen ratissa. Mies elää omilla ehdoillaan ja muiden silmissä, töitä lukuun ottamatta, varsin hiljaista elämää. Hän vaikuttaa jopa yksinäiseltä. Eräänä päivänä hän tutustuu naapuriinsa Ireneen ja tämän poikaan Benicioon. Kolmikon ystävyyden kehittyminen ja lämpeneminen sulattaa myös kovalta vaikuttavan päähenkilömme ja tuo hänestä uusia puolia esiin. Benicion isä pääsee kuitenkin kiven sisästä vapaalle jalalle, ja aluksi leppoisilta vaikuttavat asiat saavat joka suhteessa uusia puistattavia käänteitä.

Tosiasiassa synopsis tuntuu turhalta, sillä leffan pointtina ei missään nimessä ole tarina suurpiirteisyydessään vaan se, miten se kerrotaan. Ryan Gosling on pidättäytyväisenä mutta varmaotteisena kuskina mieletön, ja onhan mies niin täynnä karismaa, että saisi jopa kolmetuntisen perunoiden kuorimista kuvaavan elokuvan toimimaan. Carey Mulligan on jälleen suloinen ja muutkin roolit osuvat kohdalleen, mutta suurimman työn kokonaisuuden nostamisessa muiden yläpuolelle tekee musiikki. Soundtrackista päävastuun kantaa Cliff Martinez, vaikka myös yksittäisiä eri artistien kappaleita on sujautettu joukkoon. Hemmetin kova, ei voi muuta sanoa. Toivottavasti vierustovereita ei häirinnyt jammailuni leffan ohessa. Jokseenkin epäonnistuneet trailerit suosittelen kuitenkin skippaamaan, mikäli haluat Drivesta kaiken irti.

Elokuvaa on kehuttu vuolaasti, mutta samalla varoitettu sen brutaaliudesta. Ajallisesti väkivallan osuus ei ole mahdottoman suuri, eikä käsiä tarvitse pitää silmien peittona pitkiä aikoja putkeen, mutta kohtaukset ovat yllättäviä ja veri lentää sitäkin rajummin. Hermoheikoille trilleriä ei missään nimessä voi suositella. Sen kuitenkin sanon, että biitit jyskyttävät päässä pitkään vielä leffan loputtuakin eikä tummanpuhuvan, neonvaloilla maustetun kaupungin intensiivisestä tunnelmasta pysty päästämään irti. Ahdistuneisuuden ja euforian tila seuraa vääjäämättä kotiin. Voimakasta fiilistä on vaikea kuvailla, se pitää kokea itse. Elokuva osuu syvälle ja silloin uusintakierroksen vastustaminen on mahdotonta. Tänään uudestaan teatteriin siis.

I don't say this often, but when the first minutes of a movie get you glued onto your seat and panicking with excitement, you get tears to your eyes not because of the story, but the overwhelming splendour of the film, you're watching the movie of the year. Drive is something you won't easily forget.

The movie is about an anonymous driver. At daytime he works as a car mechanic slash stuntdriver for movies, at night he becomes the getaway car driver for random criminals. He is in control of his own life, which apart from the rather dangerous jobs seems rather peaceful. He even seems lonely sometimes. But of course there's bubbling on the inside. Our driver developes a friendship with his neighbour Irene and her 6-year-old son, and he really opens up and comes out of his shell. But when Benicio's father gets out of prison, things which at first seem rather ok suddenly get right out of hand.

In one word the movie is absolutely brilliant. Ryan Gosling has such charisma he could make anything work, and as a reserverd but clever driver he's magnificent. Cary Mulligan is as cute as ever, too, but one main thing that gives the movie a dozen extra points is the music. Cliff Martinez is in charge of most of the soundtrack with some other artists contributing also. One of the best soundtracks ever made.

Drive is a violent, dark movie with glimpses of warmth and heroism. The strong beats throb in your head long after walking out of the cinema, and you feel both anxious and euphoric. There is no way any film could compete with it this year, and you just want to watch it again and again.

Pictures: Rotten Tomatoes

2011 / Lokakuu

2011-10-29T10:43:00.000+03:00

Viggo Mortensen

53 vuotta viime viikolla täyttänyt hurmuri Viggo Peter Mortensen Jr. tuli kaikille tutuksi viimeistään Taru Sormusten Herrasta –trilogian Aragornina. Puoliksi tanskalainen, puoliksi amerikkalainen herra asui lapsena useassa eri maassa ja puhuukin sujuvasti montaa kieltä. Näyttelijänä Viggo tunnetaan karismastaan ja periksiantamattomuudestaan eli siitä, että kohtaus purkitetaan loppuun asti, vaikka hampaita irtoaisi kesken kaiken. Luovuutta löytyy myös – elokuvien lisäksi tyypin ansiolistalta löytyy valokuva- ja kuvataideteoksia, runoja ja jazz-levyjä. Huh. LOTRin lisäksi omiin Viggo-lemppareihini kuuluu esimerkiksi A Perfect Murder. Tulevaisuudessa hänet nähdään ainakin Sigmund Freudina psykoanalyysin synnystä kertovassa, mielenkiintoa herättävässä A Dangerous Methodissa.

This month's calendar boy: Viggo Mortensen.
Pictures from all around the Internet.

M83 - Midnight City

2011-10-28T09:27:00.000+03:00

Elektronista unipoppia ranskalaiseen malliin aka M83'a saadaan kuulla helmikuun lopussa Tavastialla. Liput menivät vaihteeksi kaupaksi todella nopeasti, ja jep, itselläkin moinen on. Jei! Vastikään ilmestyneeltä Hurry Up, We're Dreaming -levyltä lohkaistu Midnight City tuo juuri sopivasti lämpöä harmaaseen perjantaihin.

p.s. Coldplay ei ole kiinnostanut moneen vuoteen, mutta uusi Mylo Xyloto on murskakritiikin ohella saanut yllättävän positiivisia hyminöitä aikaan. Ja kyllähän se hiivatin Paradise jää päähän soimaan salakavalasti ja liian tiukasti. Pakko sitä levyä kai sitten jossain vaiheessa on kuunnella...

Electronic dreampop in the form of French M83 is available at Tavastia club in February. Or at least was - the tickets sold out pretty quickly and yes, I'm lucky enough to have gotten one. They just released a new album called Hurry Up, We're Dreaming and the single Midnight City is just perfect to bring warmth to a grey Friday.

Vintage Everyday

2011-10-27T14:45:00.000+03:00

Haluatko nähdä lisää hauskoja, surullisia, informatiivisia tai täysin päättömiä vanhoja valokuvia? Suuntaapa Vintage Everyday -blogiin (bongattu Suvin kautta), josta löytyy kaikenlaista. Lisää noita muuten vaan hupaisia otoksia täällä, itseäni viehättivät myös mm. seuraavat:

Child soldiers in World War II

Skaters in 1970's California

John Lennon

Celebrities with vinyls

Star Wars: behind the scenes

Some really weird old adverts

etc. :)

Are you into old photographs - funny, sad, informative or just plain crazy? Check out Vintage Everyday blog! They have lots of good clips from the past, some of my favourites are listed above.

Just cheap tarnished glitter

2011-10-24T21:41:00.001+03:00

Hejssan! Stokiksesta on palattu. Menolento peruttiin (pääsin silti perille), PJ oli upeus, Ryan Goslingin kaksoisolentoa tuli niin ikään ehkä vähän kuolattua, samoin syötyä paljon hyvää ruokaa niin kotosalla kuin ulkonakin ja käveltyä öisellä Söderillä. Lisää kuvien kera myöhemmin, nyt ensin muutama kisakuva parin viikon takaa.

Meikki Inglotin luomiväreillä, ripset en-muista-mistä. Glitteriä en itse luomiin laittanut, joten sen epätasaisesta jakautumisesta ette voi minua syyttää. ;)

I'm back from a great weekend in Stockholm. :) Pictures later, here are a few shots from a cheer/dance competition a couple of weeks ago.

A Place Called Home

2011-10-21T08:00:00.000+03:00

Minulla oli kova aikomus ajastaa valmiiksi ainakin lokakuun kalenterimies ja pari väliin jäänyttä Movie Monday -haastetta, mutta kuinkas kävikään? Olen juossut pää kolmantena jalkana töissä, treeneissä, keikoilla, muuten vaan hoitamassa asioita ja miettimässä, mitä pakkaisi matkalaukkuun mukaan. Syksyinen viikonloppu nimittäin sujuu pitkästä aikaa Tukholmassa.

Ei, en ole menossa katsomaan The Vaccinesia, jonne jo ostin lipunkin, mutta joka perui koko kiertueensa. Ei, en myöskään näe Ola Saloa, vaikka menenkin katsomaan Jesus Christ Superstaria, sillä ruotsinymmärtämisessäni on jotain vikaa eikä herra olekaan tällä kertaa musikaalin pääosassa, kuten luulin. Minulla ei myöskään ole treffejä Robert Pattinsonin kanssa, sillä hän on kaupungissa vasta viikon päästä (tai ehkä minä vain hämään). Puhumattakaan siitä, että missaan Manboyn Helsingin keikan. Kuulostaa aika kamalalta lähtökohdalta.

Vaan ei - näen kuitenkin sukulaisia, ystäviä ja Polly Jean Harveyn. Alkuperäiset, kahden keikan liput menivät jahkailuni vuoksi sivu suun, mutta lisälippuja tuli tällä viikolla ja nappasin välittömästi niistä yhden. Ihanaa!! ♥

Mukavaa viikonloppua teillekin, palatkaamme ensi viikolla. :)

I was supposed to preset some movie-related posts ready, but I've just been too busy. And the weekend won't be any easier, because I won't be home - after a long pause I'm going to Stockholm again!

I won't be seeing The Vaccines although I bought a ticket (they cancelled the whole tour) or Ola Salo. Although I am going to see Jesus Christ Superstar, he's just not in it this time. I'm not even having a date with Robert Pattinson because he's in town next weekend, not this (or so I claim). And yes, I'm not able to attend Manboy's gig here in Helsinki either. Seems like a lousy weekend, right?

But it's not - I am going to see friends, family and Polly Jean Harvey!! I wasn't supposed to go to her gig(s), thanks to my slow reaction to the tickets, but more came available this week and one of them was mine in a nanosecond. Luv luv luv ♥

Have a nice weekend!

One Day

2011-10-18T10:25:00.000+03:00

Em ja Dex, Dex ja Em. Kaksi elämää kietoutuu yhteen 1980-luvun lopun Edinburghissa. Seuraa vuosien mittainen ystävyys, jota seurataan vuosi kerrallaan heidän tapaamisensa vuosipäivänä. Elokuva perustuu David Nichollsin samannimiseen romaaniin, johon rakastuin kesän alussa.

Elokuvan suhteen pelkäsin pahinta, vaikka pieni toiveikkuus elikin sisälläni. Valitettavasti kirja on kuin onkin onnistuttu vesittämään aivan liiaksi - tapahtumat kyllä seuraavat kohtuullisen orjallisesti kirjailijan alkuperäisiä ajatuksia (onhan käsikirjoituskin Nichollsin kynästä), mutta fiilis suureksi osaksi puuttuu. Mielestäni olisi ollut tärkeämpää keskittyä välittämään tunteita, ei tapahtumia. Ensimmäinen kohtaus ja muutamat sen jälkeenkin jäävät liian hätiköidyiksi ja hahmot pinnallisiksi. Syytän kässäriä, sillä en halua uskoa, että ainakaan kaikki olisi ohjaaja Lone Scherfigin syytä. Hänen kädenjälkeään on kuitenkin upea An Education.

Toisaalta, keskivaiheilla Dexterin perheessä tapahtuvien muutosten jälkeen tahti rauhoittuu ja valkokankaalle saadaan köykäisen arjen kuvauksen rinnalle haikeutta. Pieniä visuaalisesti hienoja hetkiä löytyy useita, eikä vähiten herra Jim Sturgessin suunnalta, joka osoittaa jälleen kerran muuntautumiskykynsä. Siitäkin huolimatta, että Dexterin revittelyhetket ovat harvassa. Anne Hathawayn valintaa Emmaksi epäilen edelleen, vaikka loppua kohden naista kohtaan tuntemani ärsytys laantuukin. Emmasta ei vaan tunnu saavan senkään vertaa irti, mitä Dexteristä, jonka hahmon taas kuuluukin olla ailahteleva ja sekaisin. Puhumattakaan siitä aksentista, argh. Sivurooleista mainittakoon Ian Whitehead (Rafe Spall), joka onnistuu loihtimaan kirjan jopa vastenmielisestä hahmosta sympaattisen.

Leffan jälkeen tuntuu siltä, kuin olisi katsonut kirjan pikakelauksella. Tavallaan se ei haittaa, sillä tunnenhan Emman ja Dexterin jo ennestään, ja paljon paremmin kuin filmatisoinnin perusteella voisi luulla. Viihdyin teatterin penkissä ja sain nähdä vilauksia upeasta Edinburghista. Lisäksi katson Sturgessin vuoksi mitä vaan, mutta olisihan se ollut hienoa, jos One Dayn elokuvaversioon olisi rakastunut edes puoliksi yhtä palavasti kuin kirjaan.

One Day is a movie based on David Nicholls' novel by the same name. I read the book during the summer (twice, actually) and was highly looking forward towards the film. Unfortunately it came out just as I feared - not nearly as lovable as the book. There are good moments, sure, especially when the gorgeous Jim Sturgess is involved, but Anne Hathaway still bugs me with her fake British accent. People in the film remain superficial and moments pass with hesitation. The movie follows the novel almost too intently, whilst I think transmitting feelings and emotions would be more important than fixating on describing events accurately.

I think the script is to blame, not Lone Scherfig, who has previously proved her skills as a director. And yes, I would watch One Day again, just because of the lovable city of Edinburgh and Mr. Sturgess. And no, the movie isn't boring either. But I still feel sad that it can't in any way compete with the written text.

Pictures Gile Keyte / allmoviephotos

Lucky Denver Mint

2011-10-17T08:48:00.000+03:00

Blogitaukoilun aikana liiallisen kahvinjuonnin lomassa valmistui uusi layout ja vähän jotain muutakin. Twilight Cola on lähes kolmivuotisen olemassaolonsa aikana keskittynyt yhä enenevissä määrin keikkoihin sekä uuden ja vanhan musiikin fiilistelyyn. Joku saattaa tunnistaa edellisestä lauseesta myös erään toisen bloggaajan. Reiskan kanssa päädyimmekin fuusioitumaan ja perustamaan uuden, musiikkiin painottuvan yhteisen blogin nimeltään Alice & June. Ihan vaan koska soulmates never die.

Kaikki aiheeseen liittyvät postaukset on siirretty täältä uuden nimen alle, joskin arkisto säilyy tässäkin osoitteessa ainakin jonkun aikaa. Lisäksi osa jutuista saattaa ilmestyä niin sanotusti tuplana eli molemmissa osoitteissa, mutta katsotaan nyt mihin suuntaan kehitys vie. Kaikki leffajutut, ulkonäköön liittyvät innostukset, yhteiskuntajargon, herkuttelu, valokuvat (keikkakuvia lukuun ottamatta) ja muut yleiset ihkutukset tulevat edelleen ilmestymään Twilight Colassa, mutta musahommat sitten siellä toisessa. Lisäksi tietysti Movie Mondayssa ja LP'ssä tulen kirjoittelemaan edelleen.

Toivottavasti mahdollisimman moni teistä ihanista lukijoista löytää tiensä myös Alice & Junen puolelle. :) Tervetuloa!

The small pause from blogging has lead to a change in the layout and something else, too. During its almost three years of existence Twilight Cola has focused on gigs and music in an increasing volume. Another blogger had done this too, so together with my beloved Ravenwaves we decided to put up a new, mutual blog called Alice & June, which is purely (well, almost) about music. Just because soulmates never die.

All old music-related posts have been transfered from here to the new address, although at least for now the archives will be available at both blogs. We'll see how things work on in the future. All babblings about movies, style, society's faults, epicurism, photography (except for gig photos) and other random blazings can still be found here, but all things music at A&J.

Hopefully many of you will find your way also to Alice & June. :) Welcome!

Björk - Mutual Core

2011-10-14T08:55:00.000+03:00

Pakko sen verran rikkoa paussia, että saan ihkuttaa tällä viikolla ilmestyneen Björkin uutukaisen hienointa kappaletta. Jos levy ei muuten olekaan yhtä kuin täydellisyys, tämä biisi on. Aijai.

Kokonaisesta levystä lisää LP'ssä! (Myös eilinen Meds-kirjoitus on allekirjoittaneen kynästä, vink vink.)

Yeah yeah I'm supposed to be on a break, but I just had to post this... Although Björk's new album Biophilia isn't pure perfection, this song is. Whoah.

Girl Power!

2011-10-10T20:44:00.000+03:00

Koko suhteellisen lyhyen Spotify-historiani ajan olen koettanut vääntää tiettyä playlistia. Useampaan kertaan olen sen aloittanut ja aina jättänyt sikseen mahdottomana tehtävänä tai muuten vaan laiskuuttani. Nyt kuitenkin sisuunnuin ja lähdin kulkemaan kivikkoista polkua naisvokalistien maailmassa.

Minullahan on siis ongelma naislaulajien kanssa. Suurin osa musiikista, jota kuuntelen, on yhtä kuin miesääni laulamassa, huutamassa tai kuiskailemassa, taustalla koko muu bändi tai vain akustinen kitara. En suorastaan tiedä miksi naisäänet ovat olevinaan niin hankalia. Hyväksyn kuunteluun vain harvat ja valitut, ja niillekin lämpenen yleensä aivan liian hitaasti. Ehkä asia liittyy siihen kuuluisaan kateuteen: koska en itse saa olla rokkistarba ja kirkua kitara kaulassa mikrofoniin, en salli sitä muillekaan.

Olin siis hämmentynyt, kun onnistuin saamaan naislaulajalistalleni yli 70 eri nimeä. Mitä ihmettä! Toki mukana on sellaisiakin, joita en vakituisesti kuuntele (ainakaan myönnä), ja last.fm'n mukaan kuunnelluista 1388'sta eri artistista tsiksien osuus on häviävän pieni, mutta silti.

Lista alkaa luulot pois -asenteella kera yhden vahvaäänisimmistä daameista mitä on, mutta rauhoittuu matkan varrella. Yritin valita kappaleita, jotka eivät ole itsestäänselvyyksiä - mukana on kuitenkin myös paljon kenties liiankin monta kertaa luukutettuja lemppareita sekä klassikoita kolmelta viimeiseltä vuosikymmeneltä. Pidätän itselläni oikeuden lisätä kappaleita sitä mukaa, kun uusia tuttavuuksia tulee vastaan tai kun muistan, mitä olennaista on jäänyt kaivelematta muistin syövereistä.

Girl Power

Tämän myötä blogi jää pienelle paussille! Voi olla että Movie Monday -haasteeseen on pakko vastata, mutta muuten palailen langoille about viikon kuluttua uusin kujein. :)

Somehow I've tried and tried to make a playlist with only female artists on it and never succeeded. Until now. I have always had a some sort of problem with female singers. I don't really know why, but I only listen to a few that have been carefully selected. Maybe I'm just jealous of their incredible voices? Who knows. In any case I was a bit bewildered when I got over 70 names to my all girl playlist. There are some old classics, artists which I don't really listen to anymore and both all-time and new favourites. And yes, again I will be adding more songs to the list when I remember something that shouldn't have been forgotten or stumble into new promising ladies. Just click on the link to get to Spotify!

This said I will be taking a small hiatus, just to rest my brain, and be back in a week with some new tricks. :)

Pictures 01, 02

Sunday Morning

2011-10-09T11:55:00.000+03:00

Kisoista selvitty, joten se olisi taas musiikin aika.

Viime viikkoina soittimessa ovat pyörineet muun muassa seuraavat:

The Jezabels. Liian ihanat aussipopparit valloittivat sydämeni välittömästi, kun ne Echoesista bongasin. She's So Hard on parasta hetkeen, mutta siitä lisää myöhemmin.

Bush. Uutta lättyä odotellessa voi palata vanhaan. Jostain syystä Glycerine on aina jäänyt minulla Swallowedin ja Letting The Cables Sleepin jalkoihin, enkä ymmärrä miksi!

The Cranberries. Muistan hämärästi ajan, jolloin en pitänyt Dolores O'Riordanin äänestä. Nyttemmin en voi edes kuvitella moisia ajatuksia. Ihana, ihana kappale.

French Films. Need I say more? Melkein tekisi mieli sanoa olevan parasta tässä syksyssä. Mutten tiedä uskallanko.

Burning Hearts. Kiitän Vimpsiä vinkkauksesta, vaikka tytsyjen englannin kielen lausuminen ottaakin tällaista puritaania hieman päähän. Ei se mitään, musiikki kuitenkin toimii!

Placebo. Rakastan synkkää Meds-albumia koko sydämestäni. Jostain syystä tämä biisi vain on jäänyt turhan aliarvostetuksi jopa itseltäni. Tällä hetkellä ulkona paistaa aurinko, mutta pimeyden tullessa biisi pärähtää taas soimaan.

Some brilliant music I've been listening to for the past few weeks! Some old, some relatively new, all very enjoyable. And the title is of course from No Doubt (not sure if I've used it before though, haha).

LMFAO - Party Rock Anthem

2011-10-07T07:57:00.003+03:00

Selvitettyäni pääni yhdeksänkymmentäluvun eurohumpasta päätin, etten enää koskaan hairahdu koneiden tielle (The Prodigy oli sallittu poikkeus). Enpä. 2000-luvun vaihteessa luovuin lähes täyskitarapainotteisesta musiikkimaustani sen verran, että sallin soittimeeni eksyä välillä myös ambientia ja erinäisiä DJ-settejä. Jannen viikon levynä on tällä viikolla mahtava Daft Punk ja Lauri päätti räväyttää ja räbäyttää eräänkin playlistin kanssa. Asiat liittyvät haaleana aasinsiltana toisiinsa siten, että olen niiden innoittamana siivittänyt työpäiviäni muun muassa Basement Jaxxilla, Fatboy Slimillä, 2pacilla, Beastie Boysilla, Armand van Heldenillä ja jopa Eric Prydzillä. Hell freezes over ja sillee.

Tänään on lähtö Tampereelle syksyisiin tanssikisoihin. Ohjelmamusaan sain ujutettua pikkuisen Musea loppuryminän muodossa, mutta muuten pysytään jumputuslinjalla. LMFAO'takin siitä löytyy, ja vaikka Party Rock Anthem taitaa muuten alkaa olla jo vanha juttu, pistää se kyllä tanssijalan vipattamaan väkisinkin. Everyday I'm shufflin'!

Viikonloppuja!

p.s. LP'ssä on päivät vähän sekaisin, mutta eiliseltä joka tapauksessa eräs vuoden 1998 klassikko - koneita siinäkin.

I was very anti-electronic about music after I'd gotten my head straight from all the shitty eurodance in the nineties. But then again, rules are made for breaking and after several years of listening mainly to guitar sounds (The Prodigy being a huge exception) I somehow managed to get myself into liking some electro too. DJing was hip anyways as the new millennium approached. Daft Punk, Basement Jaxx, Fatboy Slim, Armand van Helden... I've been listening to those classics this week (+ a bit of rap too!).

Today I'm leaving to a dance competition, so dance music is right on top this weekend. Although I've managed to plant some Muse into our choreography music, mostly it's basic dance rhythms. LFMAO's Party Rock Anthem might be a bit passé, but it makes you wanna shake your booty nevertheless. Everyday I'm shufflin'! Have a nice weekend!

I did it!

2011-10-06T13:00:00.001+03:00

...Onnistuneen vihersmoothien nimittäin. No okei, oli sinne pakko laittaa banaani makeutta tuomaan, mutta muuten selvisin niillä aineksilla, joilla aioinkin. Ja tuli hyvää.

Salaattisekoitusta, banaani, puolikas avocado, puolikkaan sitruunan mehu, basilikaa, hamppuproteiinia, loraus vettä, koristeena pistaasipähkinän sydämiä.

...A tasty green smoothie I mean! Finally it turned out to actually be something drinkable. Ingredients: salad, banana, avocado, juice of a lemon, basil, hemp protein, water and pistachio nuts as decorations.

Are you scared yet?

2011-10-05T19:51:00.001+03:00

Movie Mondayn uusin vahvistus Pippariina haluaa tietää, mikä hirvitys meidät leffanarkkarit saa sulkemaan silmämme.

El Orfanato (Orpokoti) oli pitkään kenties järkyttävin kauhuelokuva minkä olin koskaan nähnyt, kunnes Ils onnistui ajamaan ohitse. Kauna, Child's Play, Stephen Kingin It... Karmivia tyyppejä löytyy karmivista leffoista ihan tarpeeksi. Kaikilla näillä mainituilla on jotain yhteistä: lapset, nuket tai muuten vaan lapsiin liittyvät naamioidut asiat kuten klovnit. Koulrofobiaa minulla ei ole, mutta jestas että puhuvat nuket ja viattoman näköiset, suurisilmäiset lapset saavat selkäpiini kananlihalle.

On kuitenkin yksi lapsi ylitse muiden. Ala-asteella katsottu Pet Sematary jätti vähän turhan vahvat jäljet ja pelkkä ajatuskin Gage Creedista saa veren hyytymään. Hrrr.

At Movie Monday Pippariina wants to know which movie characters make our spine go in knots and the hair on our back rise. There are lots of horrible movies (horrible in a good way) which have affected me: Ils, El Orfanato, The Grudge, Child's Play, Stephen King's It... They all have something in common: children, dolls or clowns. I don't have any kind of phobias related to them, but they can still be so damn creepy.

There's one above the others though: Gage Creed from Pet Sematary, which I watched when I was probably a bit too young and it's stuck on my head ever since. Even the thought of Gage makes me want to scream.

Picture

Kings of Convenience @ Nosturi

2011-10-04T18:18:00.004+03:00

En varmasti liioittele, jos sanon, että Kings of Conveniencen viimeviikkoisella keikalla Nosturissa kaikki olivat hymysuin. Hieman yllätyksenä ja lyhyellä varoitusajalla tullut keikka myi loppuun nopeasti, ja täyteen pakattu pieni klubi olikin. Myös kaksikko Erlend & Eirik oli hivenen hämmentynyt suosiostaan. Teknisten ongelmien jälkeen ihan pikkuisen hitaasti liikkeelle lähtenyt setti äityi nopeasti iloiseksi pöhinäksi: yleisö nauroi välispiikeille, lauloi mukana moniäänisesti (siis oikeasti nätisti) ja pakotti pojat lavalle takaisin raikuen. Jopa tanssipopiksi laskettava ensimmäistä kertaa livenä soitettu remix toimi kuin häkä - ja kuinka moni uskoisi, että stagedive kuuluisi hempeän folkin joukkoon? Niinpä. Nosturissa oli ihana tunnelma, jonka vuoksi univelkojen kasvaminen entisestään ei haitannut pätkän vertaa.

Annan onnellisuuspöhnä kertoo myös ennakkoluulottomasti kaiken oleellisen.

Kings of Convenience's gig at Nosturi club last week was filled with joy. I dare say no-one left the place without a huge smile! The audience sang in harmony and laughed to little jokes, while Erlend danced and stagedived (really, mellow folk doesn't usually provoke such action). Both he & Eirik seemed to have as good a time as the rest of us at the club floor. My sleep debt grew bigger yet again, but no matter - the feeling of the evening was well worth it.

My Fangirl Problems

2011-10-03T12:27:00.000+03:00

Löysin jokin aika sitten loistavan tumblr-saitin, jossa listataan erilaisia fanityttötapoja ja -ongelmia. Varsin moneen pystyn itse samaistumaan... Hälyttävää tai ei, tykkään, ja suosittelen. ;)

Mukavaa maanantaita - puolet jo ohi!

myfangirlproblems.tumblr.com

Ugh, Monday... To cheer things up, here's an awesome site I found in tumblr a while ago. It lists all kinds of fangirl habits and problems - perfect for me! Check it out: myfangirlproblems.tumblr.com

Tori Amos @ Jäähalli

2011-10-02T12:23:00.002+03:00

Tori Amos. Ensimmäistä kertaa Suomessa jossain muualla kuin festareilla. Oijoi!

Lämmittelijä Mark Hole soljui korvien ohitse, mutta Tori todellakaan ei. Kaksi tuntia istumapaikoilla (seisoen toki lopuksi) kului äärettömän nopeasti. Jousikvartetti, Bösendorfer ja jumalainen ääni eivät voi mitään muuta kuin sopia yhteen. Konsertista on vaikea sanoa mitään, sillä se on jossain syvällä piilossa, kuin salaisuus, jota en halua jakaa muille. Minulla oli sama fiilis viime kesänä jazzeillakin - on vain minä ja Tori, eikä muita siihen soppaan kaivata. Ja se tunne, kun huomaa ettei ole hengittänyt muutamaan sekuntiin...

Shattering Sea

Graveyard

Suede

Baker Baker

Fearlessness

Mrs. Jesus (solo)

Marianne (solo)

Tuning - improvisation (solo)

Girl Disappearing

Cloud On My Tongue

Star Whisperer

Running To Stand Still (U2 cover, solo)

Sister Janet (solo)

Caught A Lite Sneeze (solo)

Cruel

Nautical Twilight

Snow Cherries From France

Winter
----

A Multitude of Shades (Apollon Musagète Quartet)

Your Ghost

----

Mr. Zebra (solo)

Tear In Your Hand (solo)

Silent All These Years (solo)

Carry

Aloitus ja lopetus uusimman Night of Hunters -levyn vastaavilla kappaleilla oli ehkä yllätyksetöntä, mutta toimi. Onhan Shattering Sea yksi lätyn parhaimmistosta. Baker, Baker, Fearlessness, Marianne, Star Whisperer, Caught A Lite Sneeze, Cruel, Winter, Silent All These Years... Aimo liuta huikeita soolovetoja, upeita uusia sovituksia ja yksi cover. Videoiden katselu ja kuuntelu tuo järjettömät kylmät väreet iholle ja vedet silmiin vieläkin! Apua!

Kolkko jäähalli vaati toki veronsa tunnelmassa, etenkin kun oma paikka ei ollut ihan siellä etummaisten joukossa. Mutta olosuhteille ei voi mitään ja kun ne unohtaa, jää jäljelle kasa mieletöntä tunnelmointia, Apollon Musagète -kvartetin tajunnanräjäyttävä taidokkuus ja itse jumalatar. On suoraan sanottuna päätöntä, että tällaista voi olla edes olemassa!

Tunteita ja illan fiilistä on vaikea kuvailla, ja kuten sanoin, se tuntuu jotenkin liiankin henkilökohtaiselta. YouTube on kuitenkin ystävä ja sitä kautta palan tunnelmaa saavat omiin olohuoneisiinsa nekin, jotka eivät paikan päällä olleet. Esimerkiksi alla ihana pätkä viimeisestä encoresta: Tear In Your Hand / Silent All These Years. Ei voi katsoa ilman itkuisia silmiä ♥

Kiitos Tori, odotamme sinua taas pian takaisin ♥

Kuvat Henri Lassander / dome.fi
Raporttia myös mm. Reiskalla ja Suvilla.

I have almost no words for Tori Amos' concert in Helsinki last wednesday. She truly is a goddess, and despite of the dismal surroundings of the old ice hall she, the Bösendorfer and Apollon Musagète string quartet made a thousand chills go down my spine. Time flew by and before I noticed two hours had slipped out of my hands and ran straight towards the stage, only being crushed by the beautiful singer-songwriter that Tori is. There is no way I can describe the mindblowing evening, especially when I feel it's almost too personal. Like I wouldn't want anyone to know I'd actually been there, listening and feeling the music. Because it's just simply more than that.

Ailahtelevaa rakkautta & lainsuojattomia

2011-10-01T11:47:00.003+03:00

Tämän ja viime viikon Movie Monday -haasteisiin tarttuminen tapahtuu nyt. Tai no, ainakin tämän viikon. Seitsemästoista haaste käsitteli näyttelijöitä, joita on ensin inhonnut ja sen jälkeen fanittanut, tällä viikolla taas kyseltiin lempparilainsuojattomien perään. Ensimmäiseksi mainittuun en jostain syystä keksi mitään, vaikka kategoriaan sopivia näyttelijöitä varmasti olisikin. Esimerkiksi Anne Hathaway liippaa läheltä, mutta yksi rooli ei vielä riitä nostamaan naista semi-inhokeista semilemppareihin, etenkin, kun pelkään hänen pilaavan täysin mielikuvani One Daysta. Kohtapa saamme senkin nähdä.

Koska lainsuojattoman käsite on häilyvä, aivan kuin itse hahmokin, voi kyseisen teeman mukainen lista sisältää muutamankin huipun. Tässä kolme.

The Joker

Batmanista tuttu maskeerattu pelle, jonka hyytävälle toiminnalle harva vetää vertoja. Ensin ilmeikkään Nicholsonin, sittemmin loisteliaan Heath Ledgerin luomana. Saattaa aiheuttaa myös painajaisia.

Sirius Black

Lista ilman Siriusta ei ole lista eikä mikään. Murhista syytetty velho, animaagi ja Harry Potterin kummisetä. Vaikka Gary Oldman ei olekaan ihan sitä, millaiseksi Siriuksen kirjoissa kuvittelee, on hän loistava roolissaan.

Han Solo

Chewbaccan kanssa maailmoja Millennium Falcon -aluksellaan kiertävä, pientä salakuljetusta harrastava sydäntenmurskaaja. Vaikka olenkin aina ollut enemmän Luken ja Obi-Wanin tyttöjä, niin kyllä Han Solo on... No, Han Solo.

This week in Movie Monday: favourite outlaws. Well, here's a few! And yes, we're deep in the fantasy world.

Pictures 01 02 03

Tori Amos - Baker, Baker

2011-09-30T07:55:00.003+03:00

Viikon livesaldo: eilen Kings of Convenience, toissapäivänä Bösendorfer-kuningatar Tori Amos. Keikoista lisää taas jahka ennätän, nythän tässä tulee jopa parin viikon tauko moisista kulttuuririennoista... Seuraavan kerran heilutaan Anna Calvin ja Kaiser Chiefsin tahtiin vasta lokakuun puolessavälissä. Tosin pahimmalta näyttää tällä hetkellä lähes tyhjä marraskuu. Länsimaisen ihmisen ongelmat taas.

Anyhoo, ensimmäisellä ihka omalla Suomi-keikallaan Helsingin vanhassa jäähallissa yleisön kyynelehtimään saanut Tori on pyörinyt päässä jokseenkin huolella viime vuorokaudet. Baker, Baker oli yksi hienoimmista jousikvartetin kanssa vedetyistä sovituksista. ♥

p.s. LP'ssä arvioitavana tällä viikolla French Films!

This week's gigs have involved Kings of Convenience and the beautiful, beautiful Tori Amos. Her concert at the old ice hall in Helsinki involved tears, joy and a string quartet. Baker, Baker was one of the best performances that night.

Regina @ Tavastia

2011-09-29T09:28:00.000+03:00

Reginan levynjulkkareita juhlistettiin Tavastialla viime perjantaina. Uudelta levyltä kuultiin kaikki Harjun takaa -kappaletta lukuun ottamatta, ja ohessa toki muutama vanhempikin tsipale. Meininki on bändin keikoilla ollut riehakkaampikin, mutta ihanaa oli silti!

Regina had a record release party & gig at Tavastia club last Friday. Almost all songs from the new album were heard. Luv!

The New Tigers @ Stupido

2011-09-28T10:23:00.001+03:00

Viime perjantaina Stupidossa pienellä, nupit luoteessa -setillään ihastutti kasa turkulaisia tiikereitä. Harmikseni illan Nosturin keikka jäi väliin, mutta tulevaisuudessa saan toivottavasti kuulla surisevia skittoja lisää! Levyn mainitsinkin jo toimivan loistavasti.

The New Tigers played a small gig at Stupido record store last Friday!

Apocalyptica @ Musiikkitalo

2011-09-27T09:39:00.001+03:00

Helsingin uuden Musiikkitalon kehutun akustiikan tyyppaus sujui mallikkaasti sellohevin merkeissä jo parisen viikkoa sitten. Apocalyptica heitti peräkkäisinä päivinä loppuunmyydyt konsertit, joissa testattiin 1704 henkeä vetävän pääsalin soveltuvuus akustisen ohella myös vähän raskaammalle musiikille. Trash-metallia sivuavassa räminässä soolosello kyllä hukkui matalampien äänien alle, mutta rumpujen jäädessä pois ääni soi luolamaisessa salissa todella kauniisti. Hämähäkinseittimäinen valaistus toimi ja meininki oli kohdallaan - vaikka yleisössä tuntuikin istuvan muutama kantaaottamaton pukumies liikaa. Oma hymy säilyi silti kasvoilla koko setin ajan.

Intro

Quasimodo

2010

Grace

Master

End Of Me

I'm Not Jesus

Quutamo

(Pertun soolo)

Sacra

Beautiful

Nothing Else Matters

Last Hope

Fish Eye

Seek

Inquisition

----

Manala

I Don't Care

Peikko (Vuorenkuninkaan Tanssi)

----

Farewell

Musiikkitalon pääsalissa katsomo sijoittuu lavan joka puolelle, ja omat paikkamme kaverin kanssa olivat eturivissä lavan takana. Sieltä näki ja kuuli enimmäkseen hyvin, mutta kyllä siinä vaiheessa, kun Eicca ja Perttu soittivat vierekkäin sellojaan ilman paitaa, vähän ketutti, ettei ollut eturivissä sillä toisella puolella... ;) Kameraakaan en ottanut harmikseni mukaan. Kuvat siis puhelimen laatua, parempia nähtävissä esimerkiksi täällä. Vaikka mitkään kuvat eivät teekään oikeutta illalle.

End Of Me'ta odotin illalta eniten ja pienestä pelostani huolimatta se soitettiinkin. Tokikaan Gavin Rossdalea ei (suureksi harmiksi) lavalla nähty, mutta lauluosuuksissa vieraili kyllä hevari, jonka nimi ei tarttunut takaraivoon - jos joku sen tietää, vinkatkaahan! Mainitun lisäksi parhaiksi vedoiksi nousivat Metallica-cover Nothing Else Matters (jota en myöskään odottanut) sekä Farewell. Ennen vuorenpeikkosessiota kuultiin myös Maamme-laulu, jota yleisö lauloi mukana seisoen. Komeaa.

Ainakin aiemmin bändi puhui, että 7th Symphony Tourin jälkeen heitä ei Suomessa vähään aikaan nähdä. Toivottavasti näiden iltojen kaltainen spektaakkeli saadaan kuitenkin kokea vielä joskus myöhemminkin - kenties Musiikkitalon kymmenvuotiskonserttina? Ilta oli mahtipontinen, huikea ja jälleen kerran once-in-a-lifetime experience. Kiitos asianosaisille!!

A couple of weeks ago I had the priviledge to check out the new Helsinki Music Centre in the form of an Apocalyptica concert. The main hall in the building is quite magnificent - dark and high, like a cave. Seats are sprinkled all over the place so that the stage is in the middle. In that way me and my friend had seats actually behind the stage, but in the first row, so we saw and heard pretty well nevertheless. But when Eicca & Perttu played their cellos without shirts on I kind of wished I had sat in the front row on the other side. ;)

The concert itself was intense. I was a bit afraid I'd get sleepy because I was so tired, but both trashy rock and peaceful, acoustic cello pieces blew me away and sleep was the last thing on my mind. Two hours went by really fast. Acoustics weren't perfect in all the songs, but especially when the drums were left away the cellos sounded really beautiful. The setlist was great because they played some of my favourites: End Of Me, Nothing Else Matters (Metallica cover) and Farewell. Too bad I didn't have my camera with me, the pics here are taken with my crappy cell phone. Some better pictures can be seen here though.

In all ways the night was a unique experience, something I really wish to undergo again some time!

R&A: Neds

2011-09-26T19:23:00.000+03:00

1970-luvun Glasgow'ssa nuori John McGill elää ristiriitaisuuksien keskellä: kympin oppilaana hän haaveilee yliopistosta, mutta saa niskaansa haukkuja ja kiusaamista - toisaalta isoveljen huono menestys koulussa (tai koko elämässä, voisivat jotkut todeta) luo etenkin opettajien taholta epäreiluja ennakkoluuloja myös Johnia kohtaan. Isä juo, äiti ja sisko yrittävät selvitä päivästä toiseen, veli käy kotona kääntymässä vain silloin, kun tarvitsee ruokaa ja lepoa. Nuorisojengit ovat vallanneet kadut ja niistä poissa pysyminen on mahdotonta. Neds tulee sanoista non-educated delinquents (kouluttamattomat rikolliset), ja Englannissa jengit ottivat leffan sen verran vahvasti omakseen, että rähinöivät jopa teattereissa.

Väkivaltaa ei elokuvasta puutu. K18-leima on oikeutettu ja monesta kohtauksesta tulee äärimmäisen kuvottava olo. Säälimättömyydellä ei ole rajoja edes aikuisten maailmassa. Pienessä mittakaavassa katsottuna kyse on yhden perheen ja yhden nuoren taistelusta elämän houkutuksia vastaan, suuremmalla skaalalla tarkasteltuna brittiläinen luokkayhteiskunta ja sen aiheuttamat ongelmat ovat pääosassa. On äärimmäisen surullista, että työväenluokkaan syntyneenä ei parempiin piireihin pääseminen ole omasta itsestään ja työpanoksestaan kiinni, vaan kastinmerkki on ja pysyy. Tausta painaa jatkuvasti pinnan alle. Conor McCarron on Johnina hälyttävän todentuntuinen ja ehdottomasti elokuvan kantava voima. Ohjaaja Peter Mullan taasen on napannut itselleen koko filkan vastenmielisimmän tyypin hahmon, perheen isän.

Loppu aiheuttaa hienoista hämmennystä, eikä se ole samalla tasolla muun filkan kanssa. Se vaikuttaa harkitsettomalta, aivan kuin kiire tai erikoisuuden tavoittelu olisivat vieneet voiton loogisuudelta. Mielestäni tarinan olisi voinut lopettaa koko elokuvan brutaaleimpaan kohtaukseen noin kymmenen minuuttia ennen sen varsinaista päätöstä - samalla olisi pieni pitkittyneisyys korjaantunut. Kenties toinen katselukerta kuitenkin avaisi myös finaalia ja sen yliluonnollisuuksia enemmän, antaisi tilaa tulkinnalle. IMDb'ssä joku ilmaisi elokuvasta loistavasti: It's like a long, hard scream in the face, followed by a hammer to the head. Hienosta kerronnasta huolimatta aihe on sen verran raju, että jälkeenpäin olo on tyhjä ja katsojasta jäljellä vain kuoret. Voi siis kestää hetki, ennen kuin rainan pystyy katsomaan toiseen kertaan.

Glasgow in the 1970's is a hard place to live, especially when you're John McGill - a young, talented boy who does well in school and gets bullied for it. His father drinks, older brother is out on the streets rather than home and his mother and little sister are just trying to cope with it. All he wants is to go to university, but when everyone - especially adults - around you think you're amount to nothing because of your working class background, and the streets are filled with tempting, violent gangs, how are you supposed to live up even to your own expectations?

The abbrevation neds comes from non-educated deliquents. Director Peter Mullan draws the plot from his own experiences but nevertheless says it's not autobiographical. Completely truthful or not, the movie is brutal and filled with violence. It makes you nauseous but also sad for the fact that if you're born into a certain class it's almost impossible to get rid of it. Conor McCarron is terrificly terrifying as John and Peter Mullan himself is portraying the father, who really both makes me angry and gives me the creeps.

Neds is just a bit too long and the ending of the movie is plainly a bit too weird, not meeting the quality of the rest of the flick. Although beautifully pictured, Neds has such heavy content that it might take me a while to watch it again. Because when you leave the theatre you feel completely empty.

Picture

R&A: Submarine

2011-09-25T12:35:00.003+03:00

15-vuotiaalla Oliver Tatella on kaksi, mielellään mahdollisimman nopeasti, ratkaistavaa ongelmaa: poikuuden menettäminen ja rakoilevan perheen kasassa pitäminen. Siinä Submarinen tarinan punainen lanka, joka toisaalta ei kerro leffasta yhtään mitään. Juonen ja trailerin perusteella elokuvasta voisi nimittäin luulla yhtä sun toistakin, eivätkä mitkään luulot todennäköisesti osuisi kohdalleen. Edes Submarinesta kirjoittaminen ei osu millään, sillä olen aloittanut tämänkin tekstin vähintään viisi kertaa ja joka kerta se tökkää.

Sanon siis vain: se on ihana. Viihdyttävä, hykerryttävä, jotenkin vinoutunut, nauruhermoja koetteleva, suruisa ja traaginenkin, mutta silti niin lämmin. Rakkautta ovat harmaa meri Walesin rannikolla, hillittömän Oliverin (Craig Roberts) ilmeet ja eleet, hänen rakkautensa kohteen Jordanan (Yasmin Paige) arvoituksellisuus ja punainen duffelitakki. Koulupuvut ja menneitä vuosikymmeniä huokuvat hailakat sävyt eivät nekään häviä mainituille, kuten ei muukaan visuaalisuus. Elokuvaa on todella vaikea kuvailla, mutta sen tiedän, että haluan nähdä sen uudelleen. Pian.

Submarine is about Oliver Tate, a 15-year-old Welsh boy, who wants to solve two problems: firstly, lose his virnigity and secondly, prevent his family from falling apart. This actually tells almost nothing about the movie, which in all ways is hard to describe. I guess it's a comedy, but a bit twisted, dark and warm. I loved the young actors, Welsh seaside and all visual aspects of the film. To make a long story short: loved it & wanna see it again. Soon.

Picture

R&A: Inni

2011-09-24T11:09:00.000+03:00

Rakkautta ja Anarkiaa -filmifestivaalien torstain yllärinäytöksenä (Suomen ensi-illassa) nähtiin Sigur Rósin INNI, islantilaisyhtyeen toinen konserttielokuva. Vuonna 2008 bändi esiintyi kahtena iltana Lontoon Alexandra Palacessa ja filmi on koostettu 80-prosenttisesti näiden konserttien livepätkistä ohjaaja Vincent Morissetin johdolla, lopun kahdenkymmenen prosentin ollessa aarteita arkistojen uumenista.

Jos muutama vuosi sitten ilmestynyt Heima oli herkkä ja rauhallinen, saarivaltion mielenmaisemaa kuvaava ja Sigur Rósia riisuttuna, on Inni kolikon kääntöpuoli. Se on bändi aidoimmillaan konserttiympäristössä. Soundit ovat mahtipontisia, raakoja ja teknisesti kirkkaita, visuaalisuuden seuratessa samoja polkuja. Vuoteen 1998 asti ulottuvia vanhoja live- ja haastattelupätkiä lukuun ottamatta valkokankaalla nähdään vanhan mustavalkofilmin kaltaista epätarkkaa, rakeista ja puhkipalanutta kuvaa, joka korostaa jousella soitettujen kitaroiden luomaa tunnelmaa. Filmi on itseasiassa kuvattu digitaalisena, jonka jälkeen se siirrettiin 16-milliselle filmille, projisoitiin ja kuvattiin uudelleen muun muassa lasin ja muiden objektien läpi. Efektit toimivat kiistattomasti ja luovat uniikin, jopa klaustrofobisen verhon katsojan päälle. Ahdistua ei kuitenkaan tarvitse, sillä rakas musiikki tuo hymyn kasvoille kappale kappaleelta. Eikä silmien kostumiseltakaan taaskaan vältytä.

Yksinkertaisen rouhea, kontrastinen ja voimakas filmi on juuri sopivan pituinen tunnin ja vartin kestollaan. Se iskee huomattavasti lujemmin kuin Heima ja pyörii mielessä vielä pitkään jälkeenpäin. Inni julkaistaan dvd/cd-versiona marraskuussa. Livelevy sisältää viisitoista kappaletta, kun taas elokuvassa kuullaan biisejä yhdeksän. Onneksi kaikki niistä kuuluvat lemppareihin. Huikea kokonaisuus!

Huom. Trailerista ei saa käsitystä elokuvan intensiteetistä, joten pelkästään sen rauhallisuuden perusteella en suosittele tätä skippaamaan ;)

The Icelandic artsy rock band Sigur Rós has made another movie. The first one, Heima, was more about diving into the calmness of Iceland while Inni is definitely more hardcore. It's like the other side of the coin. Most of the flick was filmed at two concerts in Alexandra Palace, London, 2008, but there's some archive footage involved also. The director is Vincent Morisseti and on Thursday was Finland's first screening, as a surprise at the international film festival.

Inni has actually been shot in HD, then transformed onto 16mm film, then projected and filmed again through glass and other objects to create unique effects. And that it has certainly done. Heavy sounds compliment the visualisation and the other way around. Black and white, contrasted, granular and over-exposed images tell the story perfectly. Sigur Rós is storming the concert and is in it's most genuine form, letting all the feelings out and onto the viewer. The slightly claustrophobic feeling doesn't matter when the songs make you both smile and cry. Intensive and immense! The trailer doesn't really do justice to the film (or tell anything about it). Inni will be out on cd/dvd in November.

The New Tigers - Velvet Jam

2011-09-23T08:52:00.007+03:00

Blogissa riehuu syyspuhuri ja uudet tuulet.

Ensinnäkin, kaikkien hämäämiseksi nick vaihtui Bubblesta Juneen. Se on lähempänä oikeaa nimeäni, vaikka täysin en pseudonyymistä osaakaan vielä luopua. Toki vaihdos pukkaa helposti pientä identiteettikriisiä, mutta loppujen lopuksi kaikki ovat vain tottumiskysymyksiä - pitkään on tämäkin asia ollut puntarissa. Lopullisena niittinä päätökseen oli Levy Päivässä –blogi, jonka kirjoittajakaartin J-alkuisten nimien riviä en halunnut rikkoa. ;) Minut löytää siis sieltä avaamasta levyhyllyni helmiä aina näin perjantaisin!

Olen pitänyt myös Lilyssä palstaa kesästä asti. Se toimii jonkinlaisena Facebookin ja tämän blogin välimuotona – paikkana, jonne voin huoletta spämmätä jokaisen mieleen tulevan videon ahdistelematta naamisystäviäni liiaksi. Nimi on Fiction Is My Thing, tervetuloa. :) Myös kolmas blogiproggis aka voimien yhdistäminen on työn alla, mutta vielä sen verran vaiheessa, että palataan siihen tuonnempana. Toivottavasti saamme sen kuitenkin pystyyn pian.

Twilight cola. kokee myös julkisivuremonttia tässä jossain vaiheessa – jos siis huomaat, että blogi on suljettu, se on vain väliaikaista ja johtuu layoutin rukkaamisesta. Kaipaan kipeästi uutta banneria! Ja teen moiset ulkonäkömuutokset aina mieluiten suljetuin ovin.

Ja sitten viikonlopun soundtrackia kehiin – turkulaista surinapoppia The New Tigersin muodossa. Keskiviikkona ilmestynyt debyyttilevy kuulostaa juuri niin antoisalta kuin odotinkin, kuin Sonic Youthilta mutta unisemmalta ja makeammalta, päärynälimonadiin upotetulta. Melodisilta raidoilta löytyy tunnelmaa kaikenlaisissa muodoissa, väreissä ja mauissa. Yksi syksyn parhaista yllättäjistä! Tiikereiden lisäksi livenä tänään unelmaista Reginaa levynjulkaisukeikan tiimoilta. Hyvä perjantai univeloista huolimatta. :)

Twilight cola. is going under some reconstruction. Firstly, I changed my nick from Bubble to June. The thought has grown in my mind for a while now (June is a bit closer to my real name & a used nickname anyway), but the blog Levy Päivässä was the final straw – I’ll be writing there with four other members (whose names also start with a J, haha) about great albums that have affected us, once a week. Only in Finnish, sorry! I’ve also kept a small column-like blog at Lily since last summer. Fiction Is My Thing is like a collision between Facebook and this blog, meaning that I can spam all kinds of videos there without harassing my FB friends too much. It’s only in Finnish too, but you can always enjoy the music. :)

Also there’s another blog collaboration going on under the covers, but I’ll let you know more about it when it’s ready. Hopefully soon. And if twilight cola. is one day closed down, don’t worry, it’s only temporary! I just like to remake my layout behind closed doors. And right now I definitely feel like I could use a new banner and stuff.

And then to this weekend’s soundtrack. The New Tigers come from Turku, Finland, and with their fuzzy guitars they sound somewhat like Sonic Youth, only sweeter. Their debut album came out this week and dare I say it’s one of the best ones to get released this fall! Besides the Tigers, today’s section of live music also includes the ever-so-lovely Regina. Not a bad Friday, not at all. :)

2011 / Syyskuu

2011-09-22T11:01:00.021+03:00

Tom Felton

Happy Birthday, Tom!! Thomas Andrew Felton on tänään 24-vuotias. Vaikka hänet tunnetaankin pääasiassa Harry Potter -saagan Draco Malfoyna, ei ilkeämielinen blondi suinkaan ole herran ensimmäinen elokuvarooli, vaan hän on näytellyt 8-vuotiaasta asti. Tummien pörröpäiden säännöstä poiketen tyyppi vetoaa minuun jollain jännällä tavalla. Toivoa vain sopii, ettei hän jää pahisroolien vangiksi, vaan saa tehdä monipuolisia rooleja tulevaisuudessa. Toisaalta, jos näytteleminen alkaa maistua puulta, on aina olemassa musiikki - kalastamista ja jalkapalloa harrastava Tomppa on nimittäin myös lahjakas muusikko. Hän on julkaissut tusinan verran omia biisejä ja pyörittää Six String Productions-nimistä indie-levy-yhtiötä yhdessä parin ystävänsä kanssa. Not bad!

Pictures from all around the Internet.

R&A: Siberia Teaches

2011-09-21T19:25:00.000+03:00

Mitä tapahtuu, kun kaksi suomalaista ja kaksi italialaista heppua päättävät lähteä junalla Helsingistä Pekingiin, pysähtyen matkan varrella keikkumaan reileillä laudan päällä ja kuvaamaan koko komeuden? Vastaus löytyy otsikosta.

Matteo Maggin ideoimassa ja ohjaamassa dokumentissa snoukkaajat Tomi Passi, Naku Piirainen ja Stefano Benchimol temppuilevat urbaanissa ympäristössä valokuvaaja Andrea Schiliròn tallentaessa mustelmat ja onnistumiset huimiksi otoksiksi. Siperian talvi on kylmin aikoihin ja -36 astetta Celciusta enemmänkin sääntö kuin poikkeus. Voisi kuvitella, että hurja pakkanen ja autiot maisemat tekisivät ihmisistä kylmiä ja sisäänpäin kääntyneitä, mutta vaikka kielimuuri kasvaakin mitä syvemmälle karuun maisemaan päästään, sitä ystävällisemmiksi ja avuliaammiksi paikalliset asukkaat muuttuvat. Vastassa on poliiseja, juhlivia venäläisiä, rikollistatuointien tutkimista, jokia, jotka ovat vaarallisen lähellä hyppyjen alastuloalueita ja sumuisia, unenomaisia laaksoja. Matka tuntuu täysin uskomattomalta.

Dokumentti itsessään alkaa ehkä vähän hätäisesti, tai ainakin odotin hitaammin kehittyvää tarinaa. Lisäksi Dubrovnikin sali on vähän sellainen, että tekstitykset jäivät osaksi näkemättä ja ammoisien aikojen venäjän kielen taitojaan sai verestää huolella. Visuaalisuus on kuitenkin henkeäsalpaavaa ja hinku rinteille kasvaa katsomisen lomassa valtavaksi. Tuottaja Olli Ikäheimo ei todellakaan ole mennyt metsään. Elokuva loppuu ihan liian pian, ja sitä olisi voinut katsoa helposti toisenkin tunnin.

Siberia Teachesista on vielä yksi näytös Rakkautta ja Anarkiaa -festivaaleilla sunnuntaina. Lisäksi se nähdään kolmeen osaan jaettuna JIM-kanavalla joulukuussa. Suosittelen!

What happens when two Finnish and two Italian guys come up with an idea to travel from Helsinki to Beijing by train, stopping here and there on the route to capture snowboarding tricks on camera? The answer lies within the name of the document: Siberia Teaches. Matteo Maggi's idea and directing involves freezing coldness, surprisingly friendly people, partying Russians, dangerous-looking landings (or what would you think of any jump almost ending in a river?) and misty, dreamy landscapes. Everything seems unbelievable.

The trans-Siberian takes the lot deeper and deeper into the snow. Tomi Passi, Naku Piirainen and Stefano Benchimol keep their heads cold and hearts warm during flips and slides in urban areas while Andrea Schilirò freezes the moments beautifully on film. At first the pace of the document seemed a bit too hectic, but once you get used to the rhythm (and all the tattoos involved, haha) you don't want the film to end. One hour seemed far too little! On whole the movie gives you a good feeling and a huge desire to dig out your snowboard from storage and hit the slopes.

Siberia Teaches will be aired also on TV, check out the Facebook page for dates!

Picture

Auringonpaistetta syksyyn

2011-09-20T15:00:00.001+03:00

Emmiltä sain tunnustuksen, kiitos!

Ja vastaukset kymmeneen kysymykseen:

01 Suosikkiväri - musta, pinkki, harmaa, punainen, valkoinen, mintunvihreä, keltainen... Riippuen kontekstista. 02 Suosikkieläin - mikä tahansa söpö! Lumileopardi, koala, kuutit... 03 Suosikkinumero - 21, 7, 11, 5, 3, 33, 27. 04 Suosikki alkoholiton juoma - vesi, Dr Pepper, tee, cafe latte. 05 Facebook vai Twitter - äh. Feissi on parempi yhteydenpidon kannalta, mut Twitter on söpömpi. 06 Intohimosi - *insert loputon lista*. 07 Saada vai antaa lahja - molempia, jos lahja osuu kohdalleen. Mutta antaa. 08 Suosikkikuvio - sydän, pata, ympyrä/pilkku. Monimutkaisemmista mitkä tahansa kivat silhuetit. 09 Suosikkiviikonpäivä - perjantai ja lauantai. 10 Suosikkikukka - kalla, auringonkukka, orkidea. En erityisemmin ole kukkaihmisiä.

Olen tylsä ja kiireessä jätän jakamatta, anteeksi. Kuvat mummulta tuotuja aarteita.

I got an award from Emmi, thanks! With it also came a challenge to answer 10 questions.

01 Favourite colour - black, pink, grey, red, white, mint green, yellow... Depending on the context. 02 Favourite animal - anything cute! Snow leopard, koala, seal pups... 03 Favourite number - 21, 7, 11, 5, 3, 33, 27. 04 Favourite non-alcoholic drink - water, Dr Pepper, tea, cafe latte. 05 Facebook or Twitter - blah. FB is better for staying in touch with friends, but Twitter is cuter somehow. 06 My passion - the list would be huge! 07 To give or to get a present - both, but maybe giving more. 08 Favourite shape - heart, spade, polka dots. Any nice silhouette actually. 09 Favourite day of the week - Friday & Saturday. 10 Favourite flower - hardy arum, orchid, sunflower. I'm not that into flowers.

Manic Street Preachers - This Is The Day

2011-09-19T16:28:00.000+03:00

Lisää videoita tälle päivälle.

Manicsien uusin single on cover The The'n biisistä This Is The Day. Kappaleesta puuttuu bändin alkuaikojen angsti, mikä sinänsä oli odotettavaakin viime vuosien julkaisujen perusteella, mutta James Dean Bradfield vetää silti korkealta ja kovaa. Letkeän menon lomasta heijastuu haikeus - onko se sitten musiikista itsestään vai tietynlaisen aikakauden loppumisesta johtuvaa, en tiedä. Video sai joka tapauksessa tipan silmään.

The Manic Street Preachers' new single is actually a cover from The The's song This Is The Day. It's mellow, without the angst that's so essential to the band's earlier years. And in certain ways it's also sad - simply because of the music or the fact that it ends an era, I don't know. But anyhow, the video surely brought tears to my eyes.

IAMX - Volatile Times/Bernadette

2011-09-19T10:57:00.007+03:00

IAMX'n aiemmin keväällä ilmestyneeltä neljänneltä studiolevyltä Volatile Timesilta on julkaistu video samannimiseen biisiin. Miksaus on itseasiassa eri kuin levyllä, mutta väliäkö hällä - piiskaava sade tummaa taustaa vasten on juuri omiaan korostamaan syksyn synkkää tunnelmaa. Myös Bernadetteen, yhteen albumin lemppariraidoistani, on näemmä väännetty video, joka oli mennyt minulta täysin ohi. Synkkyyttä ja mahtavaa fiilistä siinäkin. Toisaalta, mitä muutakaan voi Chris Cornerilta odottaa.

Tämä ja huominen ilta menevät täysin R&A-riennoissa, joihin palaan sitten myöhemmin. Mukavaa maanantaita!

IAMX has a new video out from the Volatile Times album which came out earlier this year. The remix of the song is a bit different than on the album, but the video is dark and mysterious nevertheless. Just like the video for Bernadette also (one of my fave songs from the album). Then again, this is who Chris Corner is, and nothing less could be expected.

Have a nice Monday!

The movie that changed me

2011-09-18T11:34:00.001+03:00

Myönnän, saattoi olla hivenen liian vaikea tuo tämän viikon Movie Monday -haaste. ;) Itseltänikään ei taida löytyä yksittäistä elokuvaa, joka olisi vaikuttanut omiin tapoihin ajatella tai tehdä asioita, jos ei mukaan lasketa yksinkertaisesti niitä filkkoja, joiden avulla on kiinnostunut jostain uudesta asiasta kuten musiikista. Tai jotka ovat vaikuttaneet vaikkapa pukeutumiseen.

Dokumentitkin ovat oikeastaan vain vahvistaneet ennestään mielessä olleita käsityksiä maailman pahuudesta ja epäreiluudesta. En muista, että yksikään olisi suoraan saanut minua luopumaan jostain tai omaksumaan jotain uutta tapaa - toki alitajuntaisesti ja viiveellä moista on varmasti sattunut. Toisaalta esimerkiksi Titanic on vamasti vaikuttanut laivan uppoamispelkooni, Kaunan jälkeen en ole voinut kuunnella mitään kurkkuääniä ihon menemättä kananlihalle.

Kaikesta poiketen aion lykätä tähän yhden maailman ihastuttavimmista elokuvista - ihan vain sen takia, että ainakin se muutti käsitykseni puutarhatonttujen elämästä. ;)

p.s. Movie Monday hakee uusia tekijöitä! Jos kiinnostaa, ilmoittaudu jollekin tämänhetkisistä vetäjistä.

This week's task in Movie Monday was a bit too difficult, I know. The question was about movie which have changed your ways of thinking or acting in some way. Although many films an documents have touched me, they're mostly about things I've known about before and have therefore not made any major changes in me. Even though I fear ships a bit after Titanic and cannot listen to any throat sounds after watching The Grudge.

But still I'm going for one of the loveliest movies on Earth - at least it changed my perception about garden gnomes.

R&A: Backyard

2011-09-17T13:30:00.000+03:00

Árni Rúnarin takapihalla on vaja, jonka kymmenen neliömetrin kätköissä piileskelee pieni kotistudio kasiraitanauhureineen. Mies suunnittelee liveäänitystä, joka toimisi samalla ulkoilmakeikkana - ystäväbändit soittavat, naapurit saavat tulla kuuntelemaan. Árni Sveinsson dokumentoi hela hoidon. Lopulta pienin elein ja vähän summan mutikassa kasattu päivä muuttuu takapihafestareiksi, kun reykjavikilaisia tulvii paikalle nauttimaan musiikista. Kaikki on kutsuttu! Artistit ovat tee-se-itse-tyyppisistä muusikoista koostettuja: múm, Hjaltalín, Borko, Sin Fang Bous, Reykjavík!, Retro Stefson ja FM Belfast. Kuulostaa jokseenkin täydelliseltä.

On ihanaa nähdä Islannista muutakin puolta kuin valokuvauksellisia kuumia lähteitä. Kuva maasta säilyy kuitenkin edelleen söpönä ja sympaattisena ja rento, hyväntuulinen meininki kestää läpi tapahtuman sadekuurosta huolimatta. Lempeä folkpop raikaa äityen välillä räminäksi ja kiihtyen lopulta keijuvalojen alla tanssimiseen perkussioryhmän soittaessa vajan katolla. Kotitekoisia eväitä jaetaan yleisölle, kaikkien kanssa ollaan ystäviä ja hetkestä nautitaan. Aivan ihanaa! Sveinsson onnistuu pitämään leppoisan ja jotenkin herttaisan fiiliksen läpi elokuvan niin, että loppua kohti mentäessä hyväntuulisuus vain kasvaa.

Islanti on ihmeellinen ja satumainen maa, eivätkä Backyardissa esiintyvät ihmiset tai musiikki muuta sitä kuvitelmaa milliäkään. Jos Sigur Rós iskee vähääkään, suosittelen tätä ehdottomasti. Vilahtaahan Jónsikin yleisön seassa nopeasti.

Backyard is a film about a DIY live recording session held by one man and his & his friends' bands at a small backyard. The event turns into a small music festival when more and more people turn up to enjoy the music. Árni Sveinsson documented the whole thing.

The movie has a very warm and inviting feeling to it. Music is mostly dreamy folkish pop, people seem genuinely friendly and the whole setting is small and cute but done with some sort of severity nevertheless. Iceland in whole has always seemed like a magical country and Backyard doesn't change that image at all. Instead it brings a huge smile to your face.

Picture

Viikonlopun tärpit

2011-09-16T09:39:00.010+03:00

Tänä viikonloppuna taas sattuu ja tapahtuu.

♦ Rakkautta & Anarkiaa -elokuvafestivaalit alkoivat eilen ja jatkuvat vielä koko ensi viikon ajan. Omaan ohjelmistooni kuuluu takapihafestarit Islannissa, reilien hinkkausta hyytävässä Siperiassa, tragikomiikkaa ja teini-iän angstia Walesissa sekä 1970-luvun luokkayhteiskunnan ongelmia Skotlannissa. Paljon jää silti näkemättä.

♦ Sarjakuvafestarit valtaavat Lasipalatsinaukion. Pienlehtitaivaassa on kaikenlaista pientä kivaa ostettavaa, suosittelen tsekkaamaan ainakin parin vihreä-/turkoosihiuksisen tytön pöydän!

♦ Open House Helsinki -kierroksilla pääsee jälleen tutustumaan sellaisiin rakennuksiin ja tiloihin, joihin ei muuten olisi pääsyä. Itse himoitsen Musiikkitalo-kierrosta - pääsali tuli tsekattua jo maanantaina Apocalyptican keikalla (josta lisää kunhan ennätän), mutta taustatilatkin olisi kiva nähdä.

♦ Habitare jatkuu myös vielä viikonlopun yli. Väentungosta pelkäämättömille, sisustamista rakastaville!

♦ Lookin' good, Finland! eli muotia, taidetta ja muuta mukavaa Suvilahdessa.

♦ Lisäksi aina voi listata perinteiset leffat, keikat, ystävien kanssa hengailut, maukkaat ruokapaikat ja kenties mökin talviteloille laittamisen.

...Vai aiotko sinä tehdä jotain ihan muuta? :)

There's lots happening in Helsinki this weekend - indie movies, comics, architecture and interior design. Phew!

Picture Flickr/Stéfan

Kings of Convenience - I'd Rather Dance With You

2011-09-16T08:10:00.000+03:00

Kiitos T'n, pääsen sittenkin nauttimaan Kings of Conveniencen rennoista rytmeistä Nosturiin parin viikon päästä. Yay! Siksi tänään tällaista. Ja kannattaa muuten tsekata tuon neidon blogi, F. Scott Fitzgeraldin sanojen suojasta löytää kaikkea sitä mistä minäkin tykkään - musiikkia, elokuvia, kauniita vaatteita.

Myös uutuudet Florence + The Machinelta (Shake It Out) ja James Blakelta (Not Long Now) kannattaa tsekata. Molempien tulevia lättyjä odotetaan tässä osoitteessa ihan tajuttomasti!! Sen sijaan meinasin jo antaa anteeksi Coldplaylle heidän musiikillisen alamäkensä, mutta tämän kuultuani tulin toisiin aatoksiin.

I got a ticket to see Kings of Convenience after all, yay! The gig is in a couple of weeks. Thanks go to my friend T, whose blog you might want to check out ;) She writes about all the things I like too, in English.

Also worth checking out are the new songs from Florence + The Machine and James Blake, both of whom I absolutely adore. Links to the songs are above. Can't wait for their albums to come out! Well, actually an EP from James, but anyhow. Sadly Coldplay continues to be a disappointment. The new song sounds awful.

Crazy, Stupid, Love.

2011-09-15T14:00:00.000+03:00

Calin täydellinen elämä tulee kertarytinällä alas, kun vaimo ravintolaillan päätteeksi ilmoittaa haluavansa avioeron. Maansa myynyt mies hakee lohtua baarista, mutta näyttää niin surkealta, että samassa paikassa ilta toisensa jälkeen seuraa saava naistenmies Jacob päättää ottaa pieneksi projektikseen koulia Calista kunnollista deittiseuraa. Parivaljakko menee eikä meinaa ja opitkin tuntuvat menevän perille. Samaan aikaan Calin ja Emilyn lapset pyörivät omissa rakkausongelmissaan, eikä perheen lapsenvahtikaan täysin viaton ole. Elokuva on arjen rytmiikkaa leveällä hymyllä höystettynä.

Eksyn tänä syksynä näemmä tahtomattanikin katsomaan runsaasti komediaa, ja vieläpä romanttista sellaista, mutta en valita. Crazy, Stupid, Love. on raikas ja oikeasti hauska, huumori ei ole päälle liimattua tai hei-nyt-tehdään-komediaa-tyyppistä. Roolivalinnat ovat menneet täysin nappiin: Steve Carell on reppanana Calina täydellinen ja hänessä on jotain samaa kuin parissa suomalaisessa koomikossa - lopulta pelkkien kasvojen näkeminen alkaa hihityttää. Julianne Moorelta ei huonoa suoritusta voi nähdäkään, ja Emma Stone sekä Ryan Gosling ovat tuttua, loistavaa huttua. Robbieta näyttelevä Jonah Bobo on ylisuloinen ja tulkitsee teinirakkauden riipivän tuskan hyvin.

Elokuvasta jää pienestä traagisuudesta huolimatta hyvä mieli. Se ei ole raskas ja kyynelkanavia liikaa rasittava, mutta ei liian höttöäkään. Lähtökohtien perusteella voisi luulla lopputuloksen olevan Hollywoodin tusinatekele, mutta elokuva eroaa piristävästi romkomin yleisestä kaavasta ja saa katsojan kaipaamaan uusintakierrosta. Me likes! Ja ehdoton plussa on toki RyGo ilman paitaa ;)

Crazy, Stupid, Love. is a refreshing film that embraces romance, drama and comedy all in the same package. The actors and actresses are brilliant for their roles and the movie is actually funny. Not in an obvious, Hollywood-type of way, but it actually makes people laugh! I recommend. And if you're not into romantic comedies (I'm not, but I did really like this one), remember there's a shirtless Ryan Gosling involved ;)

Pictures rottentomatoes

Habitare '11

2011-09-14T20:52:00.001+03:00

Tuoreita tunnelmia tämän vuoden Habitaresta!

Perushuonekaluhutun joukosta kannattaa ehdottomasti tsekata Ahead!- ja Trash-osastot sekä Eco Design. Kierrätystä, uusia innovaatioita, huussikilpailun satoa, ympäristöä säästäviä materiaaleja ja runsaasti inspiraatiota. Suosikeikseni nousivat viimeisissä kuvissa esiintyneet kapistukset: vanhoista laatikoista tehty lipasto (miksi oi miksi en saanut tuoda sitä kotiin?), Annika Heikkisen origameista innoituksensa saanut kevyt ja elegantti \re/news\-valaisin sekä eritoten Jakob Schenkin Tick - pöydänjalat, jotka toimivat klemmarin tavoin ja jotka voidaan käytännössä liittää lähes mihin tahansa valmiina olevaan pöytälevyyn. Suunnittelijat olivat itse paikalla, joten tuotteisiin pääsi tutustumaan hieman pintaa syvemmältäkin. Toivotaan, että uudet, toimivat esineet saadaan myös tuotantoon asti!

Habitare on auki yleisölle Helsingin Messukeskuksessa sunnuntaihin asti.

Here are some pictures from this year's furniture, interior decorating and design fair Habitare. I enjoyed the Ahead! and Trash sections the most. Especially new innovations like Annika Heikkinen's \re/news\ lamp which reminds an origami and Jakob Schenk's Tick, which basically works as legs to any table board, were something worth remembering. Genius!

Falling rain

2011-09-12T17:41:00.000+03:00

Huh haipakkaa. Kalenteri on niin täynnä kuin vaan olla voi, kiitos lähestyvien tanssikisojen, lukuisten popkulttuuristen tapahtumien ja kauempaakin vierailulle tulevien ystävien. En suinkaan valita, mutta älkää ottako nokkiinne jos blogien kommentointi on hieman vähäistä :) Busy bee.

Aikomukseni oli julkaista syksyn soittolista vasta myöhemmin, yhdessä osassa. Loppujen lopuksi lista paisui taas turhan pitkäksi, joten päätin jakaa sen kahtia ja palata viimevuotiseen tapaan synkempiin tunnelmiin vasta silloin, kun suurin osa lehdistä on jo tippunut puista. Nimittäin harmaasta säästä huolimatta aurinko lämmittää vielä.

Let the rain come

Myös ne viime syksyn listat ovat edelleen ajankohtaisia: light & dark. Mukavaa viikkoa!

I've been a bit busy and still am going to be for a couple of weeks. Dance competition is coming nearer, there are lots of different popculture events to attend and friends to meet. So commenting on your blogs is on a small hiatus, sorry! I'll get back to them asap.

I was supposed to publish an autumn playlist later and in one piece, but it got so long I decided to cut it in half, just like last year. Darker moments are upcoming later - the sun still warms a little so let's enjoy it with a slightly lighter playlist. Last year's lists follow the same pattern and they haven't gotten old yet (light & dark). Have a nice week!

Picture weheartit

Musical Sunday

2011-09-11T14:46:00.000+03:00

Musiikkia sunnuntaihin!

1. Uutta Annekelta. Biisin alku on kuulas ja kaunis, mutta kompin tullessa mukaan meininki muuttuu vähän liian perushutuksi makuuni. Toisaalta, olihan leidin edellinenkin levy aika pop, debyytti taasen suuri rakkaus. Mutta on tuon naisen ääni silti sellainen, että sitä voi kuunnella missä yhteydessä tahansa.

2. Von Hertzen Brothersin uusin video on mökkifiilistelyä parhaimmillaan. Ihan hillitön! Pieni paluu kesään, puusaunaan ja järviuintiin ei tee pahaa kellekään.

3. M. Ward eli She & Himin toinen puolisko keikkailee Tavastialla tänään. Sinne!

Some music into the lazy Sunday. Firstly, a new song from Anneke van Giersbergen. A bit too pop for my taste, but the intro is beaufitul and besides, Anneke has a voice you can listen to in any song given. Secondly, Von Hertzen Brothers' new video is a perfect example of a great night at the summer cottage. A brief flashback to the past months. Thirdly, M. Ward (from She & Him) plays his solo work at Tavastia today and I'm going :)

Regina - Unessa

2011-09-09T08:30:00.005+03:00

Mikä voisi olla parempaa, kuin ulkona riehuva syysmyrsky ja soitin pyörittämässä Lepään aalloilla -nimistä kappaletta Reginan tuoreelta albumilta? Ei ehkä mikään (paitsi se, että olisi jossain välissä ehtinyt nukkuakin). Haluan fiilistellä Iisaa ja Mikkoja lisää myöhemmin, mutta unipoppi kyllä vangitsee sen verran tiukasti pilvilinnoihinsa, että sen sopukoissa on syytä viettää päivä jos toinenkin. Vilttiin kääriytyminen ei ole koskaan tuntunut näin hyvältä.

Tänään on myös Tavastian uuden PopLife-klubin avajaiset - tämän tytön tanssintäyteinen viikonloppu alkaa siis varsin mallikkaasti. Ehkä nähdään siellä!

Sitä ennen: unelmantäytteistä viikonloppua kaikille.

When there's a storm outside, the best thing to do is to crawl up inside a huge blanket and listen to Regina's new album, let the dreampop take your thoughts away. A weekend full of dancing, both in a club and actually practicing, is ahead. But there's always time for dreaming. Have a dreamy weekend y'all!

AKA... What A Life!

2011-09-08T14:00:00.000+03:00

En olekaan tainnut blogissa mainita, että yritin tuossa taannoin paikata minun ja Oasiksen rikkoutuneita välejä (suhteemme alkoi vuonna 1996 (What's The Story) Morning Glory?n luoman huuman myötä, mutta muutamaa levyä myöhemmin kasvoimme erillemme). Onnistuinkin siinä ihan kivasti, vaikka projekti jäi hieman kesken ja yhteydenpito laiskistui. Ehkä emme saaneet toisistamme enää mitään irti. En kuitenkaan ole vielä heittänyt hanskoja tiskiin, don't worry.

Välirikon vuoksi olen suhtautunut vähän varauksella Noelin sooloprojektiin (tai Noel Gallagher's High Flying Birdsiin, to be exact), eikä ensimmäinen sinkku oikein säväyttänytkään. Mutta AKA... What A Life! miellyttää harvinaislaatuisen paljon! Peten mielestä se kuulostaa Kentiltä, ja tähän mielipiteeseen on pakko yhtyä. Ehkä se siksi tarttuukin korvaan niin kivasti. Olen hämmentynyt.

I had a break-up with Oasis a few years ago. I fell in love with (What's The Story) Morning Glory? when I was thirteen, but after that our relationship only lasted for an album or two. I've been trying to patch things up, managing pretty good actually. But still I've been a bit reserved about Noel's solo project (Noel Gallagher's High Flying Birds). The newest single from the upcoming album is called AKA... What A Life! and I have to say it sounds good! A bit like Kent, yes, but good. Yikes. I'm kind of confused.